sunnuntai 13. toukokuuta 2012

kroonisen tulehduksen lääkehoidosta


Tulinpa iloiseksi kuultuani tästä! Kyseinen kirjoitussarja tulee kuin tilauksesta tarpeisiini - olen toivonut, että joku ottaisi tämän teeman käsittelyynsä ja kirjoittaisi siitä selkeästi suomeksi, ja nyt aihe pääsee puitavaksi arvostamassani blogissa. Positiivista on myös se, että juttujen kirjoittaja on ravintotieteilijä, joka ei itse ole sidoksissa paleokehykseen, josta käsin suurin osa muista lukemistani ravintoa ja tulehdusta käsittelevistä artikkeleista on kirjoitettu. On hyödyllistä saada myös toisenlaista näkökulmaa aiheeseen.

Sarjan ensimmäistä kirjoitusta odotellessani tutkailin tekstin loppuosaan liitettyä lähdeluetteloa ja jäin lukemaan yhtä mainituista lähdeartikkeleista. Kiinnostuin siitä erityisesti siksi, että siinä problematisoidaan tulehduslääkkeiden käytön rooli kroonisten tulehdussairauksien hoidossa. Olen viime aikoina joutunut paljon miettimään sitä, miten suhtautua omaan lääkitykseeni ja sen jatkamiseen tai purkamiseen, sekä sitä, voisiko pitkäkestoinen lääkitykseni esimerkiksi suolistovaikutustensa kautta itse asiassa olla yksi syy siihen, ettei vointini ole kohentunut, ja näistä intresseistä käsin olen nyt yrittänyt tavata tuota maallikolle melkoisen työläästi avautuvaa artikkelia. Toki artikkeli kiinnosti muutenkin käsitellessään kysymystä länsimaisesta elämäntyylistä kroonisten tulehdustilojen aiheuttajana.

Artikkelissa tarkastellaan länsimaisia sairauksia evoluutionäkökulmasta, todeten, että krooniset tulehdussairaudet, jotka ovat nykyään hyvin yleisiä, ovat seurausta siitä, että ihmiset ovat joutuneet sopeutumaan sellaiseen elämäntyyliin, johon eivät ole geneettisesti ohjelmoituja ja jossa elimistö joutuu ratkomaan sellaisia ongelmia, joiden ratkomiseen sitä ei ole suunniteltu. Ihmisen elimistö on perimmiltään rakentunut sellaiseksi, että se kykenee itse parantamaan itseään, jos sille annetaan siihen tilaisuus, mutta joutuessaan itselleen täysin vieraaseen tilanteeseen se ei välttämättä kykenekään enää toteuttamaan tätä potentiaaliaan. Nykytilanteessa syömämme ravinto, liikunnan puute sekä jatkuva informaatiotulvan ja psykososiaalisen stressin keskellä eläminen asettaa moiseen tottumattoman elimistömme jatkuvaan hälyytystilaan sen tulkitessa nämä itselleen vieraat asiat uhkina itselleen. Monet krooniset, tulehdukselliset sairaudet ovat seurausta siitä, että elimistö yrittää puolustautua elämäntyylimme sille synnyttämältä uhkalta tavalla, joka on sille ominainen, eli kehittämällä tulehdus- ja stressireaktion. Tulehdusreaktiolle luontaisesti ominaista on, että se on omalakinen prosessi, joka saattaa itsensä loppuun uhkan eliminoimisen myötä - mutta länsimaisessa kontekstissa, jossa uhka on jatkuvasti hälynä, stressinä ja elimistön koville pistävänä ravintona läsnä, "vaara ohi" -merkkiä ei tulekaan elimistölle, vaan tulehdus ja siihen liittyvä stressihormonituotanto jatkuu ja kroonistuu. Kroonisten tulehdussairauksien lääkitseminen tulehduslääkkein ja immunosuppressantein sotkee sitten vielä lisää tätä elimistön perimmäistä kykyä saattaa tulehdusprosessi loppuun ja parantaa itse itseään.

Artikkelin kirjoittajat problematisoivat tulehduslääkkeiden käytön mielekkyyden kroonisten tulehdussairauksien hoidossa. Lääkkeillä hoidetaan tulehdussairauksien oireita saaden niihin usein nopeaakin apua, mutta helpotus on ohimenevää, koska tulehdusprosessi jää kytemään taustalle eikä taudin aiheuttaja poistu elimistöstä. Tavallaan tulehduslääkkeet siis itse pitävät yllä immuunijärjestelmän aktivaatiota ja tulehdustilaa. Samanaikaisesti päälle jää myös immuunijärjestelmän aktivaatioon sidoksissa oleva stressihormonituotanto aiheuttaen monenlaisia ongelmia esimerkiksi kortisoli- ja insuliiniaineenvaihduntaan liittyen. Pitkäaikainen lääkitys voi siis itse asiassa heikentää terveydentilaa ja aiheuttaa korjaamattomiakin liitännäisongelmia, eikä taudinaiheuttaja ehkä kuitenkaan poistu elimistöstä lääkityksen myötä.

Artikkelin kirjoittajien näkemys kuitenkin on, että ihmisen elimistö on onneksi itseään korjaava projekti, joka voi parantaa itse itseään, kun sille annetaan siihen mahdollisuus ja tarjotaan sille siihen suotuisat olosuhteet. Kun elämäntyyliä muokataan niin, että siitä poistetaan mahdollisuuksien mukaan länsimaisen elämäntyylin mukanaan tuomat stressorit, voi immuunijärjestelmä ja siihen sidoksissa oleva stressihormonijärjestelmä hiljalleen rauhoittua ja tasapaino palautua elimistöön.

Mietin asiaa omalta kannaltani. Jos tulehdusreaktio on muodostunut sairaudeksi, jonka oireita hoidetaan tulehduslääkkein, on mietittävä, onko lääkitystä mahdollista purkaa ja lopettaa, koska tämä on edellytys sille, että immuunijärjestelmä voi hoitaa tehtävänsä ja saattaa tulehdusprosessin loppuun sekä rauhoittaa stressihormonituotantonsa. Joskus lääkitys voi olla välttämätöntä sairauden aiheuttaessa lääkitsemättömänä peruuttamatonta kudostuhoa elimistön toiminnan kannalta elintärkeissä elimissä, mutta tulehdusreaktion rauhoittuessa purkua kannattanee kokeilla. Oikeanlaisen ravinnon saannilla, sopivalla liikunnalla sekä mahdollisimman stressittömän elämäntavan omaksumisella voi tukea immuunijärjestelmän rauhoittamista ja elimistön saattamista mahdollisimman tasapainoiseen tilaan, jossa sen on helpompaa sopeutua lääkityksen purkamiseen sekä oman itsensä parantamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti