torstai 27. joulukuuta 2012

Lisämunuaisten ja kilpirauhasen yhteydestä

Kilpirauhanen tarvitsee hyvin toimiakseen kortisolia, ja lisämunuaiset tarvitsevat kortisolia tuottaakseen kilpirauhashormonia - näiden kahden elimen ja niiden tuottamien hormonien välinen suhde on kaksisuuntainen ja tiivis eikä toista voi saada toimimaan hyvin huolehtimatta myös toisen toimintakyvystä. Kilpirauhasongelmien hoitamisen keskeinen osa-alue on lisämunuaisista huolehtiminen. Stop The Thyroid Madness -kirjan tietojen mukaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivistä yli 50 prosentilla on myös lisämunuaisongelmia - mutta kuinka monien kohdalla kortisoliongelmat tunnistetaan, tunnustetaan ja hoidetaan? Kysehän on useimmiten lisämunuaisten uupumuksesta - asiasta, jota koululääketieteen mukaan ei ole olemassakaan - joten hoito tähän ongelmaan jää useimmiten saamatta. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että suurin osa koululääketieteen hoitamista vajaatoimintapotilaista jää saamansa hoidon jälkeen enemmän tai vähemmän vajaatoiminnalle.

Kilpirauhashormonit ja kortisoli liittyvät toisiinsa siten, että kilpirauhashormonit tarvitsevat verestä soluihin kulkeutuakseen sopivan määrän glukoosia, jonka tuottaminen on osin lisämunuaisten tehtävä: lisämunuaiset tuottavat kortisolia, joka nostaa verensokeria eli synnyttää verenkiertoon glukoosia. Matalat kortisolitasot aiheuttavat matalat glukoositasot soluissa, jolloin kilpirauhashormonit jäävät pyörimään verenkiertoon pääsemättä vaikuttamaan solujen sisään.

STTM-kirjassa hypotyreoosipotilailla yleiset lisämunuaisongelmat liitetään paljolti siihen hoitoon, jota useimmat kilpirauhaspotilaat koululääketieteeltä saavat vajaatoimintaansa. T4-lääkitys, jolle hypotyreoosipotilaat yleensä diagnoosin saatuaan laitetaan, jättää potilaat T4-T3-muunnon ongelmien takia usein vajaatoimintaisiksi, mikä puolestaan aiheuttaa ongelmia lisämunuaisille, jotka tarvitsevat T3-hormonia toimiakseen ja tuottaakseen kortisolia. Viivästyneen vajaatoimintadiagnoosin kohdalla tilanne on saattanut edetä lisämunuaistenkin kannalta hankalaksi jo siinä vaiheessa, kun lääkitystä vasta aloitellaan, lisämunuaisten oltua jo pitkään ilman tarvitsemaansa T3-hormonia, eikä T4-lääkkeen aloittaminen välttämättä juuri paranna tätä ongelmaa, koska tässä vaiheessa muunnossa T4-hormonista T3-hormoniksi on usein jo paljon puutteita. Kun tähän kuvioon liitetään vielä sairastamiseen liittyvä pitkäkestoinen stressi sekä mahdollisesti toivomisen varaa jättävät ruokailutottumukset, ei ole enää vaikeaa ymmärtää, miksi monen hypotyreoosipotilaan lisämunuaiset ovat heikossa kunnossa.

T3-lääkitystä lopulta aloitettaessa lisämunuaiset tarvitsevat hyvin usein sitten ainakin jonkinlaista tukea, jotta elimistöön saadaan sopiva määrä kortisolia kuljettamaan purkista saatava T3-hormoni verenkierrosta soluihin. Osa potilaista pärjää tukemalla lisämunuaisia luonnollisin keinoin huolehtimalla lisämunuaisten kannalta tärkeiden vitamiinien saannista sekä käyttämällä erilaisia yrttejä ja huolehtimalla riittävän levon saamisesta ja rentoutumisesta. Osa tarvitsee lisämunuaistensa tukemiseksi järeämpiä keinoja - voimakkaampia yrttivalmisteita tai hydrokortisonia.

Ja sitten on vielä yksi keino uupuneiden lisämunuaisten tukemiseksi T3-hoidon aikana - keino, jota ei jostain kumman syystä juurikaan tunnuta tarjottavan vaihtoehdoksi kortisonille, vaikka syytä olisi, ottaen huomioon kortisonilääkityksen raskaus ja mahdolliset haitat. Kyseessä on Paul Robinsonin, kilpirauhaspotilas itsekin, kehittämä ns. circadian method, jossa lisämunuaisia tuetaan ajoittamalla T3-lääkkeen ottaminen lisämunuaisten toimintaa tukevalla tavalla sillä seurauksella, että kortisonia ei tarvita välttämättä ollenkaan tai jo olemassaolevasta kortisonilääkityksestä voidaan päästä eroon.

STTM-kirjasta löytyy lyhyt katsaus myös tähän metodiin ja lisätietoa löytyy Paul Robinsonin Recovering With T3 -kirjasta sekä hänen nettisivuiltaan.

Robinson pisti oman T3-hoitonsa aikana merkille lisämunuaisten heikon toiminnan ja lisämunuaiskudoksen heikon T3-hormonitason välisen yhteyden ja lähti tältä pohjalta miettimään sitä, voisiko T3-lääkityksellä jotenkin auttaa myös lisämunuaisia toimimaan tehokkaammin. Tästä kehittyi hänen circadian methodinaan tunnettu tapa hoitaa lisämunuaisia T3-hormonilla kortisonin sijaan. Hänen metodinsa pääperiaatteet ovat STTM-kirjan mukaan seuraavat:

1. Suurin osa päivän kortisolista tuotetaan lisämunuaisissa heräämistä edeltävien neljän tunnin aikana. Koska lisämunuaiset tarvitsevat T3-hormonia, tuottavat ne tehokkaammin kortisolia, jos niille annetaan T3-hormonia tuon neljän tunnin sisällä.

2. Päivän ensimmäinen T3-annos (joka on useimmiten 5-15 mikrogrammaa) otetaan 1,5 tuntia ennen ylös nousemista. Tehdään näin parin viikon ajan tarkkaillen samalla verenpainetta, pulssia ja ruumiinlämpöä. Tämän jälkeen muutetaan T3:n ottamisaika puolta tuntia aiemmaksi ja pidetään taas kirjaa edellä mainituista elintoiminnoista parin viikon ajan. Tässä etsitään ajankohtaa, jossa lisämunuaiset tuntuvat toimivan kaikkein parhaiten. Paras aika T3-lääkkeen ottamiselle on useimmilla ihmisillä 1-2 tuntia ennen ylös nousemista. Jos hyvää kohtaa ei tunnu löytyvän, toistetaan proseduuri nostamalla T3-annosta 5 mikrogrammalla. 

3. Jos lisämunuaiset tuntuvat toimivan liiankin tehokkaasti, T3-lääkkeen ottoaikaa siirretään puolta tuntia myöhemmäksi.

4. Responssin paraneminen on yleensä havaittavissa parin viikon sisällä, ja paras responssi saavutetaan 3 kuukauden aikana.

Jotta circadian methodia voi ryhtyä kokeilemaan, on ensin suljettava ACTH-testin avulla pois aivolisäkeongelmien ja Addisonin taudin mahdollisuus. Jos metodin noudattamista aloiteltaessa käytössä on hydrokortisoni, on annoksen oltava mahdollisimman pieni ja sitä pyritään metodin noudattamisen aikana edelleen vähentämään. Lisäksi on huolehdittava tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden riittävästä saannista hoidon aikana. Aamukortisolien on oltava matalalla tasolla, jotta tästä metodista voi hyötyä.

//

Mietin lisämunuaisten tilannetta omalla kohdallani. Monet lisämunuaisia uuvuttavat tekijät toteutuvat omalla kohdallani: kilpirauhasen vajaatoiminnan sairastaminen ensin pitkään ilman diagnoosia ja lääkitystä sekä sen jälkeen T4-lääkitys muunto-ongelmineen, pitkäaikainen kortisonin syöminen, krooninen stressi... Onhan näitä. Oireet puhuvat jonkintasoisen lisämunuaisten uupumuksen puolesta myös, vaikka uupumus ei olekaan todennettavissa nyt sylkitestillä johtuen kortisonilääkityksestä, jota en voi nyt laittaa tauolle. Kortisoniannoksen nostaminen fysiologiseen annokseen ei houkuta, joten Paul Robinsonin circadian-metodi kiinnostaa. Robinsonin metodilla yleensä pyritään purkamaan pois kortisoni, mutta omalla kohdallani tämä ei ole mahdollista, joten olen miettinyt, voinko silti hyötyä tuon metodin noudattamisesta tällä pienellä kortisoniannoksella ollessa niin, että voin sen tarjoaman lisämunuaisten tuen avulla välttyä nostamasta kortisoniannostani fysiologiselle tasolle. Kysyin asiaa Paul Robinsonilta itseltään ja hänen mukaansa voin hyötyä hänen metodinsa noudattamisesta, joskaan saatu hyöty ei ole yhtä suuri kuin kokonaan kortisonitta oltaessa. Aion siis lueskella vielä lisää aiheesta ja ottaa hänen metodinsa sitten kokeiluun. 

lauantai 15. joulukuuta 2012

kortisoleista ja T3-hoidosta vielä

Mieltäni jäi siinä määrin vaivaamaan kysymys erikoisista kortisoliarvoistani, että ryhdyin lueskelemaan, mitä Stop The Thyroid Madness -sivustolla kerrotaan aiheesta lisämunuaiset ja T3-hoito (STTM-kirjatilausta saapuvaksi odotellessani - tilasin kyseisen kirjan verkosta jokunen päivä sitten).

Ihan alkuun kiinnitän huomioni siihen asiaan, että hyvin monilla lievemmästä lisämunuaisten uupumuksesta kärsivällä ACTH-rasituskokeen tulokset ovat normaalit, joten tuon kokeen perusteella lisämunuaisten uupumusta (joka on siis eri asia kuin vakavampia lisämunuaisten vajaatoiminta) ei voida poissulkea. Usein alkavan lisämunuaisten uupumisen ensimmäinen merkki on kortisolitasojen merkittävä nousu, jota seuraa ensin kortisoliarvojen epätasainen heittely, yhdistettynä usein korkeisiin iltakortisoleihin, ja sitten kortisoliarvojen lasku, jolloin lisämunuaisten uupumus on jo edennyt vakavampiasteiseksi. 

Lisämunuaisten kuntoa arvioivan sylkitestin tekeminen on tärkeää, jotta saadaan käsitys siitä, minkälaisia kortisolitasoja eri vuorokauden aikoina esiintyy, koska matalat ja korkeat tasot edellyttävät erilaisia toimenpiteitä eikä tasoja voida oireiden perusteella erottaa toisiaan (korkeat ja matalat kortisolitasot oirehtivat samoin tavoin). Ennen sylkitestin tekemistä olisi hyvä olla kaksi viikkoa ilman mitään lisämunuaisten tukemiseen tarkoitettuja tuotteita (mukaan lukien yrtit ja ravintolisät kuten ashwagandha, lakritsinjuuri, ginseng, sinkki, melatoniini ym.).

Lievää lisämunuaisten uupumusta voidaan hoitaa luonnollisin keinoin esimerkiksi lakritsinjuurella (verenpaineen nousun mahdollisuus huomioitava ja verenpainetta tarkkailtava lakritsinjuurta käytettäessä), tai jos kortisolikäyrä on vuoristoratamainen sisältäen jyrkkiä vaihteluita, ottaen käyttöön adaptogeenisiä yrttejä, esim. ashwagandha, joiden käyttö tasaa kortisoleja. Jos epätasaisiin kortisoleihin liittyy lisäksi korkeita ilta-arvoja, voidaan niitä koettaa tasata käyttämällä iltaisin esimerkiksi sinkkiä (joka vaatii rinnalleen myös kuparin) tai melatoniinia (tosin, melatoniinin kohdalla muistan käydyn paljon keskustelua siitä, onko se immunostimulanttina sopiva hoitokeino autoimmuunisairaille ihmisille, joihin itsekin lukeudun). 

Vakavampiasteinen lisämunuaisten uupumus vaatii sitten jo hoidokseen järeämpiä keinoja kuin pelkkiä yrttejä, vitamiineja ja ravintolisiä. STTM:n sivuilla mainitaan esimerkiksi Isocort-niminen tuote, johon en ole törmännyt suomalaisissa keskusteluissa ja josta en tiedä sen enempää kuin että kyseessä on kevyempi ja luonnonmukaisempi vaihtoehto synteettisille kortisonivalmisteille, erityisesti hydrokortisonille, joita käytetään vakava-asteisen lisämunuaisten uupumuksen hoidossa. Edellä mainittujen keinojen lisäksi lisämunuaisia voi yrittää elvyttää Paul Robinsonin kehittämän ns. circadian T3 methodin, jossa T3-lääkitystä otetaan myös aamuyöstä jäljitellen elimistön omaa kortisolintuotantoa, avulla - tämä on kiinnostava ajatus, johon tulen myöhemmin perehtymään lisää.

//

Mietin omaa tilannettani lukemani pohjalta. Käsitykseni on tällä hetkellä, ennen sylkitestin tekemistä, että kortisolituotannossani on suuria vaihteluita, ja että kortisoliarvoni nousevat iltaa kohti mentäessä, mitä niiden ei pitäisi tehdä. Aiemmat kortisolimittaukset verestä tehtynä - minulta on siis mitattu joitain kertoja aiemminkin S-Korsol - ovat aina antaneet tulokseksi matalahkoja, viitteiden alapäähän jääviä kortisoliarvoja, lukuunottamatta tätä viimeisintä mittausta, joka kertoi kortisolintuotannon muuttuneen lähes liialliseksi, joten arvelen, että olen kärsinyt matalista aamukortisoleista jo pitkään ja että nyt lisämunuaiset ottavat itsestään irti viimeisiä mehuja ennen vakavampiasteisen uupumuksen kehittymistä. (Toivottavasti olen tässä asiassa väärässä.)

Tällä hetkellä yritän tukea lisämunuaisiani juomalla merisuolavettä pari kertaa päivässä, nauttimalla lakritsinjuuriteetä kupillisen iltapäivisin sekä ottamalla ashwagandhaa teelusikallisen päivässä pirtelön joukossa. Lisäksi otan 2,5 mg Prednisolonia päivässä autoimmuunisairauteni hoitona. Samalla yritän parhaani mukaan välttää lisämunuaisia rasittavia ruoka-aineita ja tapoja. Lukemani pohjalta kiinnostuin ainakin sinkin käytöstä sekä Paul Robinsonin circadian-metodista ja aion selvittää näitä asioita lisää. Toivottavasti pääsen lääkärini kanssa keskustelemaan vielä alkuviikosta ACTH-kokeen tuloksista, jotta ehdin selvitellä lisämunuaisteni tukemisen kysymyksiä myös kilpirauhasvaivojani hoitavan lääkärini kanssa vielä ennen joulua ja tämän kuukauden mittaista lomaa.

ACTH-rasituskoe

Olen kuluneella viikolla käynyt sairaalassa lisätutkimuksissa sen selvittämiseksi, mitä lisämunuaisilleni kuuluu pitkäkestoisen ja ajoittain isoannoksisen kortisonihoidon (Prednisolon) jäljiltä. On siis tutkittu sitä, toimivatko lisämunuaiseni kuten kuuluu, vai sairastanko jonkinasteista lisämunuaisten kuorikerroksen sekundääristä vajaatoimintaa eli hypokortisolismia.

On siis niin, että pitkäkestoinen glukokortikoidihoito lamaa lisämunuaisten kuorikerroksen toimintaa jarruttamalla sekä kortikotropiinin (ACTH) että kortikotropiinia vapauttavan hormonin (CRH) eritystä. Seurauksena voi olla kortikotropiinin puutosta sekä sen myötä lisämunuaisten kuorikerroksen atrofiaa. Koko HPA-akseli yleensä vaimenee jossain määrin pitkäaikaisen kortisonihoidon seurauksena. Jos prednisolonihoito annoksella 10-20 mg on kestänyt yli kuukauden, on todennäköistä, että lisämunuaiset ovat jonkinasteisesti uupuneet. (Tiedot kirjasta Endokrinologia, toim. Matti Välimäki, Timo Sane & Leo Dunkel; Helsinki: Duodecim, 2000.)

Minun maaliskuusta 2008 asti jatkunut, pitkiä aikoja melko suuriannoksinenkin kortisoninsyöntini on siis todennäköisesti johtanut jonkinasteiseen lisämunuaislamaan, ja tätä asiaa nyt tutkitaan. Ensin mitattiin (19.11.12) veren kortisolitaso (S-Korsol), joka näytti arvoa 216 huonounisen (unta pari tuntia) yön jälkeen (jolloin tulos todennäköisesti näyttää paremmalta kuin onkaan). Endokrinologia-kirjan mukaan on niin, että jos S-Korsol-arvo on alle 200 nmol/l, potilas ei tule toimeen ilman glukokortikoidia - minun marraskuinen arvoni on tässä rajoilla. Nyt kuluneella viikolla (12.12.12) tehtiin lisäksi ACTH-rasituskoe, jolla testataan aivolisäkkeen ja lisämunuaiskuoren välisen kommunikaation toimivuutta ja erityisesti sitä, miten lisämunuaiskuori reagoi käskyyn tuottaa suurempia määriä kortisolia. Käytännössä testin tekeminen tapahtuu niin, että otetaan ensin nollaverinäyte, jonka jälkeen ruiskutetaan suoneen tetrakosaktidi-nimistä, ACTH-hormonia jäljittelevää ainetta, jonka jälkeen otetaan uudet verinäytteet 30 ja 60 minuutin kuluttua. Verinäytteistä mitataan S-Korsol-arvot. Laboratorioni tulkintaohjeiden mukaan 60 minuutin päästä mitattavan arvon ja nollanäytteen antaman arvon erotuksen on oltava vähintään 270 yksikköä, jotta lisämunuaisten toimintakapasiteettia voidaan pitää normaalina. Nollanäytteen viitearvot ovat 180-680 nmol/l. Normaali 60 minuutin mittaustulos on vähintään 680 nmol/l.

En ole vielä saanut lääkärini kommenttia ACTH-rasituskokeen tuloksista, mutta kärsimätön kun olen, niin kysyin jo testin antamat mittaustulokset hoitajalta, ja nyt niitä tässä huuli pyöreänä ihmettelen. Ensimmäinen ihmetyksen aihe on ACTH:n stimulointia edeltäneen S-Korsol-nollanäytteen tulos, joka on verrattavissa vajaa kuukausi sitten otettuun S-Korsol-näytteen tulokseen: kortisolin perustaso on vajaan kuukauden aikana noussut arvosta 216 arvoon 645, eli nousua on yli 400 yksikköä! Lähes vajaatoiminnasta on siis menty lähelle liikatuotantoa, ilman mitään ilmeistä kortisolin nousun aiheuttajaa - kortisonilääkitys on pysynyt koko ajan samana. Mietin, voiko adaptogeenien käytön aloittaminen (käytän lähes päivittäin ashwagandhaa ja lakritsinjuurta lisämunuaisten toiminnan tukemiseen nyt liohoidon aikana) ja se, että otin näitä aineita vielä testiä edeltävänä päivänä, vaikuttaa näin suurissa määrin kortisolitasoihin, mutta en ole vielä löytänyt vastausta tähän kysymykseen. On mielenkiintoista kuulla, mitä lääkärini ajattelee tästä kortisolin perustason näin radikaalista muutoksesta. Periaatteessa, liohoidon onnistumisen kannalta ajatellen, näin korkea kortisolitaso voi olla hyväkin uutinen, koska näyttää siltä, että veressäni on riittävästi kortisolia T3-hormonin kuljettamiseen solutasolle, mutta en voi olla miettimättä, onko äkillisen nousun taustalla sittenkin jokin lisämunuaisten kriisistä kertova ongelma - jostain olen lukenut, että lisämunuaisten uupuminen joskus etenee niin, että kortisolitasot nousevat ensin yhtäkkiä korkeiksi ennen sitä suurempaa romahdusta. Toivottavasti saan kuulla lääkärini kommentit arvoistani vielä ennen joululomia.

Lisämunuaisteni kyvystä toimia stressitilanteissa ACTH-rasituskoe ei anna kovin positiivista kuvaa, jos tulkitsen testin tuloksia oikein. Kortisolitasojen tulisi kolmannessa, tunnin päästä otettavassa mittauksessa nousta nollatasosta vähintään 270 yksikköä, jotta lisämunuaisten toimintakapasiteettia voitaisiin pitää normaalina, mutta minun tapauksessani nousua tapahtui vain 86 yksikköä. 60 minuutin kohdalla otettu näyte antoi lukemaksi kyllä 729, mikä on sinällään ihan hyvä lukema (arvon tulee siis olla vähintään 680), mutta lisämunuaiskuoren vaste aivolisäkkeen antamaan käskyyn tuottaa kortisolia isolla teholla on kyllä aika vaatimaton ja vaimea. (30 minuutin kohdalla arvo oli 685.)

Tässäpä lääkärilleni pähkäiltävää! Hän, lähettävä lääkäri siis, määräsi ACTH-rasituskokeen siksi, että on kiinnostunut siitä, miten lisämunuaiseni voivat pitkän kortisonin syömisen jäljeltä ja kykenevätkö ne erittämään riittävästi kortisolia mahdollisissa kriisitilanteissa. Kortisonilääkitystähän minulta on jo pitkään pyritty purkamaan pois, ja tämä tutkimus antaa osviittaa myös siitä, tulevatko lisämunuaiseni toimeen ilman purkista otettavaa ulkopuolista kortisonia.

Endokrinologia-kirjan mukaan lisämunuaisten oma päivittäinen kortisolintuotanto on yleensä 5-7.5mg prednisolonia. Itse otan tällä hetkellä purkista prednisolonia päivittäin 2.5mg, joten näyttää siltä, että ainakin jonkintasoista omaa kortisolintuotantoa lisämunuaisissani edelleen onneksi tapahtuu, koska olen pärjäillyt tällä annoksella. Toisaalta, stressitilanteista lisämunuaiseni eivät ehkä selviydy ilman ulkopuolista kortisonia?

Mitä tämä kaikki sitten merkitsee liohoitoni kannalta? Tähän ACTH-kokeen määrännyt lääkäri ei varmaankaan osaa suoraan ottaa kantaa, koska ei vastaa tällä hetkellä kilpirauhaslääkityksestäni ja kilpirauhastilanteeni seurannasta eikä ymmärrä riittävästi T3-hoidon kiemuroita. Itse tiedän tästä asiasta tällä hetkellä sen verran, että liohoidon onnistumisen kannalta ajatellen tärkeää on se, että kortisolia on veressä jatkuvasti sopiva määrä takaamaan T3-hormonin kulkeutuminen verenkierrosta solutasolle. Tästä asiasta kortisolin mittaukset verestä taas antavat vain hyvin rajallisen ja kapean käsityksen: ne kertovat siitä, millainen määrä kortisolia on veressä yhdellä yksittäisellä mittaushetkellä. Minun tapauksessani nämä yksittäiset mittaukset antavat kortisolituotannostani vielä varsin kummallisen käsityksen, aamuarvojen vaihdellessa hurjasti eri mittausten välillä. Lienee niin, että ACTH-testin lisäksi tarvitsen syljestä tehtävän kortisolimäärityksen saadakseni käsityksen kortisolituotantoni vuorokausivaihtelusta sekä osatakseni järjestää lisämunuaisille niiden mahdollisesti tarvitseman tuen liohoidon aikana. 

tiistai 11. joulukuuta 2012

kaksi viikkoa liohoitoa takana

Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa liolla. Alku on sujunut melko mukavasti, eli mitään ongelmia lion aloittaminen tai ensimmäinen annosnosto ei ole aiheuttanut. Epämukavuutta on lähinnä aiheuttanut viime päivinä lisääntynyt väsymys, alavireisyys ja palelu, joiden arvelen kertovan entistä enemmän vajaatoiminnalle menosta. Toisaalta, ruokahalu on kyllä alkanut heräillä nyt, kun tyroksiinia on purettu pois. Ajatus ja muisti pätkii tuttuun tapaan ja tämänkin tekstin kirjoittaminen vaatii ponnisteluja, eli kognitiiviset ongelmat, joihin toivon saavani aikanaan helpotusta T3-hoidosta, ovat tässä vaiheessa ennallaan.

Tällä hetkellä lion annos on 5+5+5+5, ja samalla annoksella on tarkoitus jatkaa vielä viikko, ennen kuin tehdään toinen nosto. Otan lääkkeen neljän tunnin välein rytmittäen liojen väleihin niistä parin tunnin päähän muut lääkkeeni ja vitamiinini. Aikamoista säätämistä tämä! Kännykkä piippaa parin tunnin välein muistuttaen milloin mistäkin asiasta. Minulle on hieman epäselvää, miten lion otto oikeaoppisesti pitäisi rytmittää suhteessa muihin lääkkeisiin, vitamiineihin sekä ruokailuihin, mutta olen ymmärtänyt, että mikäli lion ottaa imeyttämällä sen kielen alla tai ikenessä nielaisemisen sijaan, niin ajoittaminen ei ole niin tarkkaa, joten olen imeyttänyt lääkkeen enkä ole suuremmin miettinyt, osuuko lääkkeen otto samoihin aikoihin ruokailujen kanssa. Lisäravinteina menee tällä hetkellä rautaa, B12-vitamiinia ja jodia, ja lisämunuaisten toimintaa tuen käyttämällä ashwagandhaa, merisuolaa sekä lakritsinjuurta (+ 2,5 mg Prednisolonia autoimmuunisairauteni hoitona). Kilpirauhasen toiminnan kannalta tärkeän seleenin saan parapähkinöistä ja magnesiumin otan banaanista ja kurpitsansiemenistä. Raudan imeytymisen kannalta tärkeän c-vitamiinin nautin sitrushedelmien muodossa. Tilasin iHerbistä jo ison kasan erinäisiä lisäravinteita, joita odottelen saapuvaksi.

Lisämunuaisteni kunto on edelleen arvoitus. Niiden toimintaa ja kortisolin vuorokausivaihtelua tutkivien sylkitestien toimtuksessa on ollut vaikeuksia, joten turvauduin vaihtoehtoon B ja menen nyt ainakin alkuun lisämunuaisten toimintakapasiteettia verikokein tutkivaan ACTH-rasitustestiin, joka antanee jonkinlaista käsitystä siitä, millä mallilla kortisolintuotantoni tällä hetkellä on. Katson tuon testin tulokset ja mietin sitten seuraavia askelia. Lion annos on tällä hetkellä onneksi vielä pieni, joten hoitoon on mahdollista liittää tarvittaessa isompi annos kortisonia ilman suurempaa pelkoa ongelmista, joita voi ilmetä tehdessä näin suuremmilla annoksilla oltaessa (ns. thyroid dump, jossa vereen kiertämään jäänyt T3-hormoni yhtäkkiä vapautuu ja etenee solutasolle ulkopuolisen kortisonin vauhdittamana, aiheuttaen muun muassa epämukavia sydänoireita). 

autoimmuunisairauksien patofysiologisista mekanismeista

Näihin päiviin asti lääketieteessä on vallalla ollut sellainen autoimmuunisairauksia koskeva ajattelu, jonka mukaan näistä sairauksista ei ole mahdollista parantua. Tämä ajatus on perustanut käsitykselle autoimmuunisairauksista kahden tekijän, geneettisen alttiuden ja sairautta aiheuttavalle ympäristötekijälle altistumisen, yhteispelinä. Autoimmuunisairauksien aiheuttajana on nähty niin sanottu molekyylimimiikka, jossa elimistö luulee omia solujaan patogeeneiksi ja ryhtyy tuhoamaan niitä, prosessissa syntyvien vasta-aineiden jäädessä kiertämään elimistöön vuosikymmeniksi ja autoimmuunisairauden muodostuessa pysyväksi tilaksi.

Uusimman tiedon valossa näyttää siltä, että tämä teoria autoimmuunisairauksien synnystä ja syistä on osin vanhentunut ja puutteellinen, ja että on mahdollista, että molekyylimimiikka saattaa olla pikemminkin seurausta autoimmuunireaktiosta kuin sen syy. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei autoimmuunisairauksia ehkä tarvitsekaan enää ymmärtää väistämättä parantumattomina sairauksina. Tätä mieltä on muun muassa lääkäri Olli Sovijärvi, joka ruotii autoimmuunisairauksia ja niiden patofysiologisia mekanismeja tuoreessa artikkelissaan ja jonka esittämiä ajatuksia tässä referoin. Sovijärven mukaan (ja hän perustaa ajattelunsa paljolti muun muassa suolistosairauksia hyvin tuntevan Alessio Fasanon teorioille ja tutkimuksille) autoimmuunisairauksiin liittyy geneettisen sairastumisalttiuden ja laukaisevalle ympäristötekijälle altistumisen lisäksi myös kolmas tekijä eli niin sanottu vuotavan suolen oireyhtymä. Suoliston tiiviit liitokset, GALT-imukudos sekä suoliston neuroendokriininen verkosto muodostavat yhdessä mekanismin, joka säätelee toleranssia ja immuniteettiä antigeenejä vastaan, ja kun tämä säätelymekanismi häiriintyy geneettisesti alttiilla ihmisillä ympäristön altisteiden vaikutuksesta, voi käynnistyä autoimmuunireaktio. Suoliston tiiviitä liitoksia vahingoittavia ja sitä kautta mahdollisesti suurempia ongelmia ja jopa autoimmuunireaktioita aiheuttavia tekijöitä ovat Sovijärven mukaan ainakin eräät virukset, bakteerien patogeenit, parasiitit, alkoholi, tupakka, tulehduskipulääkkeet, ehkäisyvalmisteet, oraaliset antasidit ja ravinnon mukana saatavat antiravinteet. Näitä vuotavan suolen oireyhtymän mahdollisesti laukaisevia ravitsemuksellisia tekijöitä taas ovat gluteeni, lektiinit, kaseiini sekä saponiinit. Lisäksi stressi (negatiivinen distressi, erityisesti sen kroonistuneessa muodossa) vaikuttaa suoraan immuniteettiin neuroendokriinisten mekanismien sekä sympaattisen hermoston välityksellä. Stressi lisää interleukiini-6-tulehdusvälittäjäainepitoisuutta veressä sekä voi vaurioittaa suoliston mikrobitasapainoa ja suolinukkaa, mahdollisesti pahentaen jo olemassaolevaa autoimmuunisairautta - aivot ja suolisto siis kommunikoivat keskenään (tästä yhtenä esimerkkinä vaikkapa itsellenikin tuttu ilmiö, "vatsalla jännittäminen").

Tämän tuoreen autoimmuunisairauksien syntymekanismeja koskevan ajattelun loppupäätelmä on autoimmuunisairauksia sairastavien ihmisten kannalta sekä myös autoimmuunisairauksien ehkäisyä ajatellen toivoa antava: kun mikä tahansa kolmesta autoimmuunisairauden puhkeamiseen vaadittavasta tekijästä poistetaan, tulisi autoimmuuniprosessin pysähtyä. Näin ollen esimerkiksi oikeanlaisen ruokavalion noudattaminen, stressinhallintakeinojen opetteleminen sekä suoliston toiminnan tukeminen tarvittaessa esimerkiksi probiootein nousevat keskeisiksi tekijöiksi autoimmuunireaktioiden ehkäisemisessä ja pysäyttämisessä. Jo nyt on myös tehty lupaavalta vaikuttavia kokeita niin sanotulla zonuliinin estäjällä (zonuliini on suoliston tiiviitä liitoksia säätelevä proteiini, jota ilmenee reilusti monissa autoimmuunisairauksissa), larazotidiasetaatilla, josta kaavaillaan tulevaisuuden lääkettä autoimmuunisairauksiin.

//

Edellä mainitun artikkelin lukeminen laittaa pohdiskelemaan oman sairastumisensa syitä ja taustoja sekä keinoja vaikuttaa sairautensa kulkuun. Kun nyt tarkastelen sairastumistani edeltänyttä elämääni, löydän monia mahdollisia osasyitä sairastumiseeni: monet suolistoani ja sen tasapainoa ehkä vahingoittaneet antibioottikuurit, vilja- ja maitopainotteisella ruokavaliolla eläminen, elämäntilanteeseeni liittynyt stressi, erittäin ärhäkkään hammasjuuritulehdukseen sairastuminen juuri sairastumiseni aikoihin... Mahdollisia syitä on monia. Se havainto, että olen saanut kroonisesti kohollaan olleet tulehdusarvoni laskemaan huomattavasti, normaaleihin viitteisiin, ryhdyttyäni noudattamaan autoimmuunipaleoruokavaliota, puhuu sen ajatuksen puolesta, että suoliston kunnolla ja antiravinteiden nauttimisella on jokin rooli autoimmuuni- ja tulehdusreaktioni kulussa ja ylläpitämisessä. Sitä en tiedä, ovatko mahdolliset suoliston ongelmat syypää sairastumiseeni vai vasta seurausta pitkäkestoisesta sairastamisesta ja moninaisista lääkityksistä, sillä muistan tulehdusarvojeni lähteneen nousuun vasta jonkin aikaa sairastettuani, mutta nykytilanteessani sillä ja sen hoidolla joka tapauksessa näyttää olevan merkitystä. Aion edelleen jatkaa paleoruokavalion noudattamista sekä ryhtyä elvyttämään nyt taas muiden kiireiden takia hieman taka-alalle jäänyttä meditaatioharrastustani, koska koen ja uskon näiden tekojen vaikuttavan positiivisesti suolistoni kuntoon ja sitä kautta koko hyvinvointiini. Tarkoituksenani on aloittaa myös jonkinlainen probioottikuuri suoliston kunnon tukemiseksi. Toiveenani on, että tapahtunut tulehdusarvojen lasku puhuu myös autoimmuunisairauteni rauhoittumisen puolesta ja että pääsen pian jatkamaan sen hoidoksi tarkoitettujen lääkitysten purkamista.

Tähän kaikkeen liittyy sitten taas toinen kokonaisuus, jonka parissa työskentelen nyt päivittäin, eli Wilsonin syndroomani sekä siihen ottamani T3-lääkitys, joka taas laittaa lisämunuaiset koville sekä vaatii hyviä rauta- ja B12-varastoja. Arvelen tämän sairauden olevan seurausta kaikesta siitä, mistä edellä kerron: pitkäaikaisesta sairastamisesta ja siihen liittyvästä valtavasta stressistä sekä kaikesta siitä vahingosta, mitä tämä on saanut aikaan elimistössäni ja suolistossani. Pitkäaikainen tulehdussairaus, stressi ja kortisonilääkitys ovat laittaneet lisämunuaiset koville, mikä on saattanut johtaa jonkinasteiseen lisämunuaisten uupumukseen, mikä taas osaltaan on saattanut vaikuttaa rT3-ongelman syntyyn. Samalla suolistoni kunto on kärsinyt tästä tilanteesta ja lääkityksistäni johtuen, johtaen tilanteeseen, jossa ravinteiden imeytymisessä on ilmeisesti ongelmia (esimerkiksi matala B12-tasoni liittynee imeytymisongelmiin), tämän tilanteen myöskin vaikuttaessa rT3-ongelmaa lisäävästi. Seurauksena on tilanne, jossa kärsin sellaisesta kilpirauhasen vajaatoiminnan muodosta, joka on korjattavissa hoitamalla rautavarastot, B12-tasot ja lisämunuaiset kuntoon sekä ottamalla purkista T3-hormonia. Suoliston kunnon hoitaminen on osa kokonaisuutta, koska ilman toimivaa suolistoa tarvitsemani ravinteet ja vitamiinit eivät imeydy. Wilsonin syndrooman hoidon myötä uskon vointini kohenevan paljon ja monien oireistani katoavan; ja kun saan tätä kautta hoidettuani elimistöni ja hormonitoimintani parempaan tasapainoon, uskon tämän kaiken vaikuttavan suotuisasti myös autoimmuunisairauteni tilanteeseen. Kaikki liittyy kaikkeen.