torstai 27. joulukuuta 2012

Lisämunuaisten ja kilpirauhasen yhteydestä

Kilpirauhanen tarvitsee hyvin toimiakseen kortisolia, ja lisämunuaiset tarvitsevat kortisolia tuottaakseen kilpirauhashormonia - näiden kahden elimen ja niiden tuottamien hormonien välinen suhde on kaksisuuntainen ja tiivis eikä toista voi saada toimimaan hyvin huolehtimatta myös toisen toimintakyvystä. Kilpirauhasongelmien hoitamisen keskeinen osa-alue on lisämunuaisista huolehtiminen. Stop The Thyroid Madness -kirjan tietojen mukaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivistä yli 50 prosentilla on myös lisämunuaisongelmia - mutta kuinka monien kohdalla kortisoliongelmat tunnistetaan, tunnustetaan ja hoidetaan? Kysehän on useimmiten lisämunuaisten uupumuksesta - asiasta, jota koululääketieteen mukaan ei ole olemassakaan - joten hoito tähän ongelmaan jää useimmiten saamatta. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että suurin osa koululääketieteen hoitamista vajaatoimintapotilaista jää saamansa hoidon jälkeen enemmän tai vähemmän vajaatoiminnalle.

Kilpirauhashormonit ja kortisoli liittyvät toisiinsa siten, että kilpirauhashormonit tarvitsevat verestä soluihin kulkeutuakseen sopivan määrän glukoosia, jonka tuottaminen on osin lisämunuaisten tehtävä: lisämunuaiset tuottavat kortisolia, joka nostaa verensokeria eli synnyttää verenkiertoon glukoosia. Matalat kortisolitasot aiheuttavat matalat glukoositasot soluissa, jolloin kilpirauhashormonit jäävät pyörimään verenkiertoon pääsemättä vaikuttamaan solujen sisään.

STTM-kirjassa hypotyreoosipotilailla yleiset lisämunuaisongelmat liitetään paljolti siihen hoitoon, jota useimmat kilpirauhaspotilaat koululääketieteeltä saavat vajaatoimintaansa. T4-lääkitys, jolle hypotyreoosipotilaat yleensä diagnoosin saatuaan laitetaan, jättää potilaat T4-T3-muunnon ongelmien takia usein vajaatoimintaisiksi, mikä puolestaan aiheuttaa ongelmia lisämunuaisille, jotka tarvitsevat T3-hormonia toimiakseen ja tuottaakseen kortisolia. Viivästyneen vajaatoimintadiagnoosin kohdalla tilanne on saattanut edetä lisämunuaistenkin kannalta hankalaksi jo siinä vaiheessa, kun lääkitystä vasta aloitellaan, lisämunuaisten oltua jo pitkään ilman tarvitsemaansa T3-hormonia, eikä T4-lääkkeen aloittaminen välttämättä juuri paranna tätä ongelmaa, koska tässä vaiheessa muunnossa T4-hormonista T3-hormoniksi on usein jo paljon puutteita. Kun tähän kuvioon liitetään vielä sairastamiseen liittyvä pitkäkestoinen stressi sekä mahdollisesti toivomisen varaa jättävät ruokailutottumukset, ei ole enää vaikeaa ymmärtää, miksi monen hypotyreoosipotilaan lisämunuaiset ovat heikossa kunnossa.

T3-lääkitystä lopulta aloitettaessa lisämunuaiset tarvitsevat hyvin usein sitten ainakin jonkinlaista tukea, jotta elimistöön saadaan sopiva määrä kortisolia kuljettamaan purkista saatava T3-hormoni verenkierrosta soluihin. Osa potilaista pärjää tukemalla lisämunuaisia luonnollisin keinoin huolehtimalla lisämunuaisten kannalta tärkeiden vitamiinien saannista sekä käyttämällä erilaisia yrttejä ja huolehtimalla riittävän levon saamisesta ja rentoutumisesta. Osa tarvitsee lisämunuaistensa tukemiseksi järeämpiä keinoja - voimakkaampia yrttivalmisteita tai hydrokortisonia.

Ja sitten on vielä yksi keino uupuneiden lisämunuaisten tukemiseksi T3-hoidon aikana - keino, jota ei jostain kumman syystä juurikaan tunnuta tarjottavan vaihtoehdoksi kortisonille, vaikka syytä olisi, ottaen huomioon kortisonilääkityksen raskaus ja mahdolliset haitat. Kyseessä on Paul Robinsonin, kilpirauhaspotilas itsekin, kehittämä ns. circadian method, jossa lisämunuaisia tuetaan ajoittamalla T3-lääkkeen ottaminen lisämunuaisten toimintaa tukevalla tavalla sillä seurauksella, että kortisonia ei tarvita välttämättä ollenkaan tai jo olemassaolevasta kortisonilääkityksestä voidaan päästä eroon.

STTM-kirjasta löytyy lyhyt katsaus myös tähän metodiin ja lisätietoa löytyy Paul Robinsonin Recovering With T3 -kirjasta sekä hänen nettisivuiltaan.

Robinson pisti oman T3-hoitonsa aikana merkille lisämunuaisten heikon toiminnan ja lisämunuaiskudoksen heikon T3-hormonitason välisen yhteyden ja lähti tältä pohjalta miettimään sitä, voisiko T3-lääkityksellä jotenkin auttaa myös lisämunuaisia toimimaan tehokkaammin. Tästä kehittyi hänen circadian methodinaan tunnettu tapa hoitaa lisämunuaisia T3-hormonilla kortisonin sijaan. Hänen metodinsa pääperiaatteet ovat STTM-kirjan mukaan seuraavat:

1. Suurin osa päivän kortisolista tuotetaan lisämunuaisissa heräämistä edeltävien neljän tunnin aikana. Koska lisämunuaiset tarvitsevat T3-hormonia, tuottavat ne tehokkaammin kortisolia, jos niille annetaan T3-hormonia tuon neljän tunnin sisällä.

2. Päivän ensimmäinen T3-annos (joka on useimmiten 5-15 mikrogrammaa) otetaan 1,5 tuntia ennen ylös nousemista. Tehdään näin parin viikon ajan tarkkaillen samalla verenpainetta, pulssia ja ruumiinlämpöä. Tämän jälkeen muutetaan T3:n ottamisaika puolta tuntia aiemmaksi ja pidetään taas kirjaa edellä mainituista elintoiminnoista parin viikon ajan. Tässä etsitään ajankohtaa, jossa lisämunuaiset tuntuvat toimivan kaikkein parhaiten. Paras aika T3-lääkkeen ottamiselle on useimmilla ihmisillä 1-2 tuntia ennen ylös nousemista. Jos hyvää kohtaa ei tunnu löytyvän, toistetaan proseduuri nostamalla T3-annosta 5 mikrogrammalla. 

3. Jos lisämunuaiset tuntuvat toimivan liiankin tehokkaasti, T3-lääkkeen ottoaikaa siirretään puolta tuntia myöhemmäksi.

4. Responssin paraneminen on yleensä havaittavissa parin viikon sisällä, ja paras responssi saavutetaan 3 kuukauden aikana.

Jotta circadian methodia voi ryhtyä kokeilemaan, on ensin suljettava ACTH-testin avulla pois aivolisäkeongelmien ja Addisonin taudin mahdollisuus. Jos metodin noudattamista aloiteltaessa käytössä on hydrokortisoni, on annoksen oltava mahdollisimman pieni ja sitä pyritään metodin noudattamisen aikana edelleen vähentämään. Lisäksi on huolehdittava tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden riittävästä saannista hoidon aikana. Aamukortisolien on oltava matalalla tasolla, jotta tästä metodista voi hyötyä.

//

Mietin lisämunuaisten tilannetta omalla kohdallani. Monet lisämunuaisia uuvuttavat tekijät toteutuvat omalla kohdallani: kilpirauhasen vajaatoiminnan sairastaminen ensin pitkään ilman diagnoosia ja lääkitystä sekä sen jälkeen T4-lääkitys muunto-ongelmineen, pitkäaikainen kortisonin syöminen, krooninen stressi... Onhan näitä. Oireet puhuvat jonkintasoisen lisämunuaisten uupumuksen puolesta myös, vaikka uupumus ei olekaan todennettavissa nyt sylkitestillä johtuen kortisonilääkityksestä, jota en voi nyt laittaa tauolle. Kortisoniannoksen nostaminen fysiologiseen annokseen ei houkuta, joten Paul Robinsonin circadian-metodi kiinnostaa. Robinsonin metodilla yleensä pyritään purkamaan pois kortisoni, mutta omalla kohdallani tämä ei ole mahdollista, joten olen miettinyt, voinko silti hyötyä tuon metodin noudattamisesta tällä pienellä kortisoniannoksella ollessa niin, että voin sen tarjoaman lisämunuaisten tuen avulla välttyä nostamasta kortisoniannostani fysiologiselle tasolle. Kysyin asiaa Paul Robinsonilta itseltään ja hänen mukaansa voin hyötyä hänen metodinsa noudattamisesta, joskaan saatu hyöty ei ole yhtä suuri kuin kokonaan kortisonitta oltaessa. Aion siis lueskella vielä lisää aiheesta ja ottaa hänen metodinsa sitten kokeiluun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti