tiistai 29. tammikuuta 2013

Kahden kuukauden etappi saavutettu

Olen ollut nyt kaksi kuukautta T3only-lääkityksellä T3-kilpirauhashormonireseptorien puhdistamiseksi liiasta rT3-hormonista. Liotyroniiniannokseni on tällä hetkellä 60 mikrogrammaa jaettuna neljään annokseen päivän aikana. Ensimmäisen lääkeannoksen, joka on tällä hetkellä 15 mcg, pyrin ottamaan circadian-metodin mukaisesti noin neljä tuntia ennen varsinaista heräämistä ja ylös nousemista, ja loput annokset otan viiden tunnin välein. Annosnostot teen niin, että lähden lisäämään annosta circadian-annoksesta, lisäten seuraavaksi aamupäiväannoksen määrää ja myöhemmin myöhempiä annoksia, edeten kohti iltaa. Nyt annos on siis 15+15+15+15, ja kun sitä seuraavan kerran lähden kasvattamaan, lisään 5 mcg aamuannokseen (20+15+15+15). Teen annosnostot aina 5 mikrogrammalla viiden päivän välein, mikäli olo ja elintoiminnot kertovat siitä, että nosto on mahdollinen ja aiheellinen. Tähän mennessä annosnostot ovat sujuneet hyvin ja olen kasvattanut lioannosta pääosin edellä mainitulla aikataululla. Alussa olin hyvin varovainen ja pysyttelin pidempään pienellä lioannoksella mittailtuani ruumiinlämpöjäni ja huomattuani niiden heittelevän ylös alas, tulkiten tämän viittaavan lisämunuaisten ongelmiin, mutta koska autoimmuunisairauteeni myöskin liittyy lämpöilyä, eivätkä lämmöt näin ollen ole tapauksessani paras mittari hormonitasapainoa arvioimaan, päätin lopulta kokeilla varovaista annosnostoa, eikä se aiheuttanut ongelmia. Myös noihin aikoihin ilmaantuneet kuukautiset osaltaan olivat sekoittamassa lämpöjä. Tämän episodin pohjalta ja motivoimana hankin itselleni verenpainemittarin, jonka avulla minulla on mahdollisuus pulssia ja verenpaineita tarkkaillen saada käsitys siitä, millä mallilla hormonitoimintani on ja miten edetä lioannoksen nostoissa.

Lion rinnalla minulla on edelleen käytössäni pieni annos (2.5 mg) kortisonia, Prednisolonia. Otan sen viisi tuntia circadian-lion jälkeen, samanaikaisesti toisen lioannoksen kanssa niin, että nielaisen kortisonin ja imeytän lion. On tärkeää pitää kunnon väli ensimmäisen lion ja kortisonin välillä, koska purkista otettava kortisoni tukahduttaa lisämunuaisten omaa toimintaa, ja juuri sitähän en halua. Kortisoni on ollut minulla käytössä autoimmuunisairauteni hoitona, ei lisämunuaistukena liohoidon aikana, ja siksi käytössä on Prednisolon eikä hydrokortisoni, jota liohoidon yhteydessä yleensä käytetään. Olen ajatellut, että on itse asiassa ihan hyvä asia, että minulla on nyt tämä pieni kortisoniannos käytössäni, koska epäilen, että lisämunuaiset eivät toimi optimaalisesti ja siksi hyötyvät kortisonista T3onlyn aikana. Käytyäni viime viikolla sairaalassa kontrollikäynnillä autoimmuunisairauteeni liittyen sain kuitenkin huojentavan, mutta T3-hoidon kannalta hämmentävän, arvion sairauteni tilanteesta: näyttäisi siltä, että tautiprosessi on rauhoittunut, ja voin näin ollen lähteä jatkamaan immunosuppressiivisen lääkityksen, myös kortisonin, purkamista! Olen ihan innoissani tästä uutisesta ja malttamattomana odotan lääkitysten purkua, mutta toisaalta joudun miettimään asiaa myös liohoidon onnistumisen kannalta. Koska lisämunuaisteni kunto on kysymysmerkki minulle, en tässä vaiheessa ehkä uskalla lähteä kortisonia pois purkamaan, vaan menen tällä pienellä Prednisolon-annoksella siihen asti, kunnes saan nostettua liot siihen annokseen, jolla reseptorien puhdistuminen tapahtuu ja kunnes löydän hyvän ylläpitoannoksen - tämän jälkeen lähden purkamaan kortisonia pois, käyttäen purun tukena circadian-metodia, jonka toivon osaltaan helpottavan tuota lisämunuaisille raskasta prosessia.

Käytössäni on tällä hetkellä seuraavat lisäravinteet hoitoa tukemassa: rauta, B12, B-yhdistelmä, C-vitamiini, magnesium, kalaöljy ja probiootti. Lisäksi käytän ruokailujen yhteydessä ruoansulatusentsyymejä. Lisämunuaisten tukemiseksi juon aamulla merisuolavettä sekä käytän lähes päivittäin ashwagandhaa ja lakritsinjuurta. Jätän lisäravinneasian yksityiskohtaisemman ruotimisen toisen postauksen aiheeksi. Myös liohoitoon liittyvästä ruokavaliosta voisin kirjoittaa, sillä hoito on aika merkittävästi vaikuttanut siihen, millaiseksi päivättäiset ruokalistani nykyään koostan.

Vointi on näiden kahden liolääkityksellä vietetyn kuukauden aikana jo jossain määrin kohentunut. Syksyllä etenkin isolla tyroksiiniannoksella ollessa vaivannut ruokahaluttomuus ja erityisesti aamuihin ajoittuva huonovointisuus ja "krapulainen olo" ovat kadonneet, ensin mainittu kokonaan ja jälkimmäinenkin huomattavissa määrin. Myös suuren tyroksiiniannoksen myötä ilmaantunut lähimuistin pätkiminen ja ajatuksen poukkoilu on hävinnyt. Unennäkökyky on palannut ja pieniä merkkejä luovan ajattelun heräämisestä on havaittavissa. Selviän paremmin myös lyhytkestoisesta fyysisestä ja psyykkisestä rasituksesta (jaksan esimerkiksi kävellä pidempiä matkoja), joskin palautuminen siitä on edelleen heikkoa. Valtaisa väsymys, aloitekyvyttömyys ja keskittymisongelmat vaivaavat kuitenkin edelleen. Toivon, että hoidon edetessä saan avun myös näihin oireisiin.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vajaatoiminta vaiko eikö vajaatoiminta

Lukiessani erään vertaistukiryhmäläisen linkittämää artikkelia matalan T3-arvon oireyhtymästä huomioni kiinnittyy erityisesti kohtaan, jossa kerrotaan sellaisesta kilpirauhasen toimintahäiriön muodosta, jossa ei itse asiassa ole niinkään kyse kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jota kannattaisi lääkitä kilpirauhashormonein, vaan kortisoliongelmien aikaansaamista kilpirauhasen toimintahäiriöistä, joihin oikea hoito ainakin aluksi on kortisolitasojen tasapainoon saattaminen. Kyseessä on kilpirauhasen toiminnan häiriö, jossa ainoastaan TSH nousee viitteiden ulkopuolelle, muiden kilpirauhasarvojen pysytellessä viitteissä, hypokortisolismin kiihdyttäessä aivolisäkkeen TSH-eritystä. Itsellänikin on juuri tämäntyyppinen vajaatoiminnan muoto, jossa vain TSH on kohonnut... vai onko kyse siis oikeastaan vajaatoiminnasta lainkaan? "Subkliininen vajaatoiminta" -diagnoosin ja tyroksiinilääkityksen olen oireideni ja TSH-arvoni pohjalta joka tapauksessa saanut, ja sittemmin myös diagnoosin Wilsonin syndrooma tai rT3-dominanssi.

Mieleeni jää pyörimään epäilys siitä, että ehkäpä en sairastakaan varsinaista kilpirauhasen vajaatoimintaa, vaan kyse on kortisoliongelmien aikaansaamasta kilpirauhasen toimintahäiriöstä, joka on pahentunut ja muuttanut muotoaan pitkittyneen stressin, pitkäaikaisen kortisonilääkityksen ja sen purun sekä tyroksiinilääkityksen myötä? TSH-arvonihan kohosi yli viitteiden juuri samaan aikaan kun pitkäaikaista kortikosteroidilääkitystäni yritettiin, aivan liian nopealla tahdilla, purkaa, sillä seurauksella, että oireista päätellen kärsin jonkinasteisesta lisämunuaisten kriisistä, joka helpotti kortisonilääkityksen tultua uudestaan mukaan kuvaan - ja samoihin aikoihin myös TSH-arvoni taas väliaikaisesti normalisoitui, reagoiden purkista elimistööni tulevaan kortisoliin. Sittemmin kortisonilääkitystä on yritetty purkaa uudelleen, nyt hyvin hitaalla tahdilla, mutta oireistani päätellen lisämunuaiseni eivät edelleenkään toimi optimaalisesti. Purun aikana TSH on jälleen kohonnut, vaikkakin maltillisemmin kuin edellisellä kerralla, ja tämän toisen kohollaan olevan mittaustuloksen pohjalta olen saanut hypotyreoosidiagnoosin ja tyroksiinilääkityksen, jolla ehdin olla kaksi vuotta ennen Wilsonin syndrooman toteamista ja vaihtoa T3-lääkitykseen. Tyroksiinilla oloni ei ole juurikaan kohentunut, ja sen käytön loppuvaiheissa huomasin sen päin vastoin huonontavan vointiani - mille sitten löytyikin selitys, eli T4-hormonin muuntuminen väärään muotoon, rT3-hormoniksi, sillä seurauksella, että elimistössäni on liian vähän T3-hormonia ja olen siitä syystä vajaatoiminnalla - mikä puolestaan pahentaa lisämunuaisongelmaani. Lisämunuaisten kortisolituotannon ongelmat jo itsessään aiheuttavat, yhdessä esimerkiksi raudanpuutteen ja B12-puutoksen (joista molemmista kärsin), kanssa T4-hormonin liiallista muuntumista muotoon rT3, ja kun purkista otetaan lisäksi vielä lisää T4-hormonia, on elimistöllä runsaat resurssit tuottaa valtavia määriä terveen hormonitoiminnan tukahduttavaa T3-hormonin peilihormonia. Katastrofin ainekset ovat koossa.

Ja toisaalta - jos näissä ajatusten pyörittelyissäni on mitään perää, niin tavallaanhan nämä ovat hyviä uutisia! Jospa vika ei olekaan kilpirauhasessa, vaan puutteellisissa kortisoli-, rauta- ja B12-vitamiinitasoissa, jotka korjaamalla (ja myös niiden taustalla olevat syyt korjaamalla) myös kilpirauhanenkin voi taas toimia tasapainoisesti? Wilsonin syndrooma on oire näistä elimistön epätasapainotiloista, ja T3only-hoito saattaa elimistön taas takaisin tilaan, jossa hormonitasapainon on mahdollista palautua. Jotta ongelma ei uusiudu, on hoidettava kuntoon kaikki ne syyt, jotka ovat olleet ongelmaa synnyttämässä: rauta-, B12- ja kortisolitasojen lisäksi näitä ovat omalla kohdallani mahdollisesti ainakin lääkitykset, jatkuva stressi, unirytmin ongelmat, mahdolliset suoliston ongelmat sekä elimistössäni käynnissä oleva autoimmuunireaktio. Käydessäni läpi T3only-hoitoa yritän samalla työstää kuntoon myös kaikkia muita näistä osa-alueista. Nähtäväksi jää, tulenko tämän prosessin läpi käymisen päätteeksi tarvitsemaan jonkinlaista kilpirauhaslääkitystä.