perjantai 18. joulukuuta 2015

Hoitokokeilu jatkuu Cowdenilla ja doksisykliinillä

Yli kaksi kuukautta näyttää kuluneen siitä, kun olen viimeksi päivittänyt kuulumisiani hoitokokeiluni edistymisen suhteen. Suonensisäinen keftriaksonihoito loppui lokakuun alkupuolella, minkä jälkeen vaihdoin lääkitykseksi lennossa suun kautta otettavan doksisykliinin (2x100mg/vrk). Samat tukihoidot, joita otin keftriaksonin kanssa, jatkuivat myös doksisykliinin kanssa - ja jatkuvat edelleen, sillä myös doksisykliinikuuri on edelleen päällä (kuurin kesto on 3 kk). Doksisykliinin ja tukihoitojen rinnalle aloitin lokakuun puolessa välissä myös Cowdenin yrttiprotokollan, jota olen nyt noudattanut siis reilun parin kuukauden ajan. Alkuperäinen hoitoajatushan oli lähteä hoitamaan nimenomaan Cowdenilla, koska se puree borrelioosin lisäksi myös mahdollisiin ja kohdallani todennäköisiin sivuinfektioihin, mutta puskan takaa ilmestynyt keftriaksonihoito muutti suunnitelmaa niin, että aloittelin hoidot antibiooteilla ja yhdistin mukaan yrtit vasta myöhemmin. En kokenut saavani pelkistä antibiooteista sen suurempaa apua oireisiini, joten tämänkin takia halusin ottaa hoitoon mukaan Cowdenin yrttiprotokollan.

Cowdenin kanssa olen edennyt niin, että hyppäsin ohjelmassa, protokollaa ohjaavan ravintoterapeutin neuvosta, ensimmäisen kuukauden jälkeen suoraan kolmoskuukauteen, sillä en saanut ensimmäisen kuukauden yrteistä oikeastaan minkäänlaisia herxejä ja kakkoskuukausi sisältää samoja yrttejä kuin ykköskuukausikin. Kolmoskuukauden yrtitkään eivät synnyttäneet herxejä, mutta parin kuukauden hoidon jälkeen huomaan nyt saaneeni osan voimistani takaisin ja kestäväni aiempaa paremmin rasitusta. Rasituksesta palautumisessa on edelleen huomattavia ongelmia, mutta jaksan esim. pyöräillä ja kävellä aiempaa pidempään eikä minun tarvitse enää kaatua välittömästi unille fyysisen aktiviteetin suorittamisen jälkeen! Tämä tuntuu rohkaisevalta, etenkin sen jälkeen, kun ehdin jo epäillä koko protokollan noudattamisen mielekkyyttä herxien pysyessä poissa ja olon tuntuessa junnaavan paikallaan. Huomenna alkavat neloskuukauden uudet yrtit ja odottelen mielenkiinnolla niiden vaikutuksia olooni.

Noudatan nyt siis Cowdenin perusprotokollaa täydennettynä Nutramedixin Takunalla (tepsii ainakin viruksiin) ja Avealla (kurkuma; vähentää tulehdusta ja kipuja ja kohentaa mielialaa) sekä toisen valmistajan Scutellaria baicalensiksella (puree mykoplasmaan). Tämän lisäksi otan päivittäin seuraavia lisäravinteita ja tukihoitoja: resveratroli, andrographis, multimessenger, nac, serrapeptaasi, magnesiummalaatti, glutationi, probiootti + boulardii, asetyyli-L-kysteiini, Q10, alfalipoiinihappo, monivitamiini, c-vitamiini, d-vitamiini, B12, jodi, sinkki ja kalium (kuuriluontoisesti).  

Koska julkisella puolella elokuussa ennen keftriaksonihoitoa otetussa likvornäytteessä leukosyytit ja IgG olivat edelleen koholla, niin julkiselta puolelta esitettiin ajatus siitä, että selkäydinpunktio kannattaisi uusia lähiaikoina. Uutta punktiota on perusteltu minulle sillä, että sen kautta nähdään, onko keftriaksonihoito purrut - samassa lauseessa on kuitenkin todettu myös, että siihen, että hoidon vaikutus näkyy likvorissa, voi mennä helposti vuosikin. Lisäksi on haluttu uusia jälleen myös pään MRI. Todellinen syy näiden testien uusimiselle lieneekin se, että lääkärit eivät usko borrelioosiin, vaan haluavat jälleen etsiä minusta demyelinisoivaa tautia, lähinnä ms-tautia. Selvitin, mitä lähetteessä, jolla minut passitettiin pään mri-tutkimukseen, luki, ja demyelinaation etsiminenhän siellä taas mainitaan - siitä huolimatta, että taudinkuvani ei ole missään vaiheessa tilannettani parhaiten tuntevien lääkäreiden mukaan sopinut ms-tautiin (lähetteen on tehnyt uusi neurologi, jonka vastaanotolla en ole vielä edes käynyt). Kävin jo tuossa magneettitutkimuksessa ja odottelen tuloksia saapuvaksi. Sitä, onko uuteen likvornäytteeseen suostumisessa mieltä, mietin sitten mri-tulosten pohjalta. 

Mitä hammasjuuriasiaan tulee, niin hammastarkastuksessa tai ortopantomografiassa ei ilmennyt mitään uutta ja huolestuttavaa, mikä on tietysti hienoa. Koska syy sairauteni jatkumiseen on kuitenkin edelleen epäselvä ja koska pelkällä röntgenkuvalla ei voida täysin luotettavasti pois sulkea infektiota hammasjuuressa, niin harkinnassa on nyt hampaan tietokonetomografian teettäminen. Odottelen hammaslääkärin yhteydenottoa sen suhteen, miten tässä asiassa edetään. Kysymykseen siitä, näkyisikö mahdollinen tulehdus magneettikuvassa, jos kuvausalue asetettaisiin niin, että kuvattaisiin kohdennetusti hampaan aluetta, ei kukaan ole osannut tai halunnut kunnolla vastata, vaikka yritin asiaa ennen mri:a selvitellä.

Tuo pään alueen mri, jossa kävin, oli muuten kahdestoista laatuaan tässä vajaan kahdeksan vuoden sairastelujakson aikana! Jotenkin tuntuisi nyt siltä, että jos kuvissa ei edelleenkään ilmene mitään uutta, niin tarkastelukulman vaihdos voisi olla paikallaan? Edellisellä kerralla tosin, kun kävin neurologin lähetteellä kuvissa, neurologi totesi ennallaan olevat kuvat nähtyään "ei neurologista hoidettavaa" ja lemppasi minut ilman edes mitään keskustelumahdollisuutta jatkohoidostani tai -tutkimuksistani ulos poliklinikalta... Siinä jäin sitten kortisoni- ja sytostaattilääkityksineni keikkumaan tyhjän päälle - "terveenä" ihmisenä, jolla oli näkö osin lähtenyt, invalidisoivia yleisoireita ja helkkarinmoiset lääkitykset päällä! Toivottavasti uudella neurologillani riittää hiukan enemmän kiinnostusta ja rohkeutta kantaa vastuunsa ja kohdata minut ja tilanteeni siinäkin tapauksessa, että sitä selkeää diagnoosia ei edelleenkään löydy.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Hammasjuuritulehdusten ja muiden sairauksien välisestä yhteydestä


Sairasteluni käynnistyi aikanaan erittäin ärhäkästä hammasjuuritulehduksesta, jonka kuntoon hoitaminen vaati useita antibioottikuureja ja hampaan uudelleen avaamisia ja johon kului aikaa kaikkineen vuoden verran. Mietin jo heti alkuun tuon tulehduksen mahdollista yhteyttä sairasteluuni ja erityisesti näköhermon ongelmiin, jotka tuo tulehdus tuntui laukaisevan. Silmäoireilu alkoi lähes samanaikaisesti hammasoireilun kanssa ja sairas näköhermo sijaitsee samalla puolella kuin tulehtunut hammasjuuri. Kyselin useammalta lääkäriltä ja hammaslääkäriltä näkemyksiä hammastulehduksen ja näköhermon tulehduksen mahdollisesta yhteydestä ja sain erilaisia vastauksia. Jotkut olivat sitä mieltä, että yhteyttä ei voi olla, kun taas toiset sanoivat, että kyllähän yhteys on teoriassa mahdollinen, joskin hyvin epätodennäköinen. Vuotuisissa hammastarkastuksissa hammas vaikutti kuitenkin olevan kunnossa, joten aloin ajatella, että olipa hampaan rooli sairastelussani mikä tahansa niin asia lienee nyt kunnossa eikä minun tarvitse tuosta hampaasta enää stressata.

Nyt vuosien päästä satuin kuitenkin bongaamaan netistä Holistic Oral Health Summitin, jota jäin mielenkiinnolla kuuntelemaan erityisesti juurihoitoja käsitteleviltä osin (erit. Gary Larsenin, Robert Kulaczin ja Thomas E. Levyn esitykset). Jokainen näistä puhujista oli sitä mieltä, että juurihoidettu hammas on hampaan rakenteen ja huokoisuuden vuoksi käytännössä mahdoton steriloida täydellisesti ja se jää AINA jossain määrin infektoituneeksi. Ja koska juurihoidetulla hampaalla ei ole enää aineenvaihduntaa ja verenkiertoa, joka suojelee tervettä hammasta siltä, että pahat bakteerit pystyvät tekemään siihen majaansa, niin mikään ei enää estä bakteereja majoittumasta juurihoidettuun hampaaseen. Robert Kulacz vertaa juurihoidettua hammasta kallion koloon, johon likaa ja roskaa kertyy vuosi vuodelta yhä enemmän, koska kolosta mikään ei virtaa pois. Jossain vaiheessa myrkkyjä on voinut kertyä elimistöön (hampaasta ja muista lähteistä) niin paljon, että immuunijärjestelmä notkahtaa ja ihminen sairastuu. Periaatteessahan immuunijärjestelmän pitäisi myöskin pystyä hoitelemaan hammasjuuressa majailevat bakteerit, mutta bakteerit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne tekevät valkosoluista kyvyttömiä hoitamaan tehtäviään ja estävät vasta-aineiden muodostamista. 

Juurihoidettu hammas toimii näiden puhujien mukaan siis kroonisena myrkkytehtaana, jolla on yhteys mitä moninaisimpiin sairauksiin - syöpiin, sydänongelmiin, autoimmuuniongelmiin... Kuolleessa hampaassa elävät bakteerit elävät ilman happea ja ovatkin siksi erityisen häijyjä "superbakteereja", jotka verenkiertoon päästessään ja mitä moninaisimpiin paikkoihin kulkeutuessaan voivat sairastuttaa vakavasti (googlaamalla "root canal focal infection" löytyy paljon tekstejä aiheesta - sekä focal infection -teorian puolesta, että sitä vastaan).

Ei kovin mukavia juttuja kuulla kroonisesti ja epäselvästi sairaalle ihmiselle, jonka suussa on kaksi juurihoidettua hammasta. Samaan saumaan Holistic Oral Health Summitin kuuntelemisen kanssa sain luettavakseni myös yliopistosairaalan infektiolääkärin kirjoittaman konsultaatiovastauksen koskien tilannettani ja mahdollista borrelioosidiagnoosiani. Infektiolääkäri otti siinä papereihini perehdyttyään kantaa näköhermon sairauteni etiologiaan ja oli sitä mieltä, että näköhermon sairauteni voisikin olla hammasjuuritulehduksen autoimmuunimekanismilla laukaisema! Juuri tätä olen yrittänyt muilta lääkäreiltä kysellä ja tähän kysymykseen olen saanut ympäripyöreitä vastauksia, mutta nyt tulee infektiotautien ylilääkäriltä tällainen kannanotto.

Jos hammasjuuritulehduksen on mahdollista laukaista autoimmuunimekanismilla reaktio, joka johtaa näköhermon ja keskushermoston tulehdustilaan, ja jos jokainen juurihoidettu hammas on väistämättä infektioitunut; ja jos sairastelu jatkuu, vaikka näköhermon tilanne rauhoittuisikin, niin voiko juurihoidetulla, muka kunnossa olevalla hampaalla sittenkin olla osuutta siihen, että heikko terveydentila jatkuu? Ja mikä on todennäköisen borrelioosin paikka tässä kuviossa? Siinäpä taas selviteltävää. 

perjantai 2. lokakuuta 2015

Hoitokokeilu

Kolmeviikkoinen suonensisäinen keftriaksonihoitoni on jo loppusuoralla - vielä on kolme sessiota tippapullon kanssa edessä. Hoito on sujunut hyvin ja ilman suurempia ongelmia. Alkuun oli hieman vatsaongelmia (vatsa löysällä), mutta ne tasaantuivat nopeasti, ja sen jälkeen huomasin hiivan tekevän tuloaan, mutta tuo asia korjaantui pian nipistämällä hiilarit ihan minimiin. Nämä olivat siis keftriaksonin sivuvaikutuksia. Lisäksi on ollut sellaista oireilua, joissa saattaa olla kyse herxeistäkin: ensimmäisellä viikolla alkoi lämpöily ja väsymys, ja kun lämpöily rauhoittui, niin alkoi tulla päänsärkyjä, jotka osin sijaitsivat vasemman silmän yläpuolella - siinä, missä särkyjä oli silloinkin, kun näköni alkoi heiketä taudin jyllätessä näköhermossa.

Keftriaksonia menee siis 2g/vrk suonensisäisesti 21 vuorokauden ajan eli hoito tapahtuu suomalaisen hoitosuosituksen mukaisesti. Keftriaksonin rinnalla käytän yksityisen borrelioosilääkärini suosittelmia lisäravinteita ja yrttejä - resveratrolia, andrographista, glutationia, c-vitamiinia, serrapeptaasia, NACia, multimessengeriä, boulardiita, maitohappobakteereja, aveaa (eli kurkumiinia) ja magnesiummalaattia. Koska taudinkuva on kroonistunut, niin hoitoon liitetään keftriaksonin lisäksi myös doksisykliini tablettimuotoisena, tablettilääkitys alkaa heti keftriaksonin päätyttyä. Doksisykliiniä syödään kolmen kuukauden ajan annoksella 2x100 mg/vrk.

Antibioottihoidoista sopiminen ja keskusteleminen on ollut ajoittain aikamoista vääntöä, koska lääkärit ovat keskenään erimielisiä diagnoosistani sekä siitä, miten tulisi hoitaa, jos hoidetaan borrelioosina. Kaksi lääkäriä uskoo kroonisen neuroborrelioosin mahdollisuuteen kliinisen taudinkuvan pohjalta ja suosittelee keftriaksoni+doksisykliini -hoitoa, toiset kaksi pitävät borrelioosia mahdollisena joskin epätodennäköisenä, ja yksi lääkäri ei usko borrelioosiin kohdallani lainkaan, mutta suostuu järjestämään keftriaksonihoidon (muttei doksisykliiniä, koska ei usko pitkiin antibioottihoitoihin borrelioosin kohdalla), koska muut lääkärit sitä suosittelevat. Ei ole mukavaa olla potilaana tällaisessa tilanteessa. Pääasia on kuitenkin se, että tämä hoito tulee nyt kokeiltua ja nähtyä, onko siitä kohdallani apua.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Lymen borrelioosin ja immuunipuutoksen välisestä yhteydestä

Lääketieteellisessä aikakauslehti Duodecimissä on julkaistu tämän vuoden puolella lyhyt artikkeli, jossa käsitellään erään immuunipuutoksen sekä borrelioosin välistä yhteyttä. Juttu on ilmestynyt otsikolla "Uutta tietoa Lymen borrelioosille altistavasta immuunipuutoksesta" (Duodecim 2015:131(3):275). En laita juttuun linkkiä, koska se on verkossa vain Duodecim-lehden ja muun rajoitetun yleisön luettavissa. Englantia taitavat voivat tutustua tutkimuksen abstraktiin The Journal of Immunologyn sivuilla.

Artikkelissa esitellään tutkimusta, jonka keskeinen löydös on tämä: komplementtijärjestelmän yhden aktivaatiotien eli mannoosia sitovan lektiinitien heikentynyt toiminta on borrelioosin kehittymisen riskitekijä.

Kiinnostavaa! Olisiko tämän kyseisen immuunipuutoksen tutkimisesta jatkossa apua borrelioosin diagnostiikassa? Tämä on asia, jonka aion ottaa puheeksi ensi viikon infektiopoliklinikkakäynnilläni. 

perjantai 21. elokuuta 2015

Hyviä uutisia!

Tässä on kesän aikana tapahtunut ihmeellisiä asioita. Olen menossa ensi viikolla selkäydinpunktioon erästä likvornesteestä otettavaa borrelioositestiä varten, minkä jälkeen minulla aloitetaan suonensisäinen keftriaksonihoito oletettuun kroonistuneeseen borrelioosiin - julkisella puolella! Tätä on vielä hiukan vaikeaa uskoa itsekään, sillä suomalaiset borrelioositestit eivät missään vaiheessa ole antaneet viitteet ylittäviä vasta-ainelukemia, ja niitähän julkisella puolella yleensä aina tuijotetaan. Minua lähdetään nyt kuitenkin hoitamaan kroonistuneen borrelioosin ajatuksella kliinisen oirekuvan pohjalta ja hoitona on siis keftriaksoni iv:nä kolmen viikon ajan sekä sen jälkeen jatketaan mahdollisesti suun kautta otettavalla doksisykliinillä. Hoitoa suosittelee infektiosairaalan osastonylilääkäri, jolta sain paperikonsultaatiovastauksen, kiitos ihan mahtavan silmälääkärini, joka uskoo kroonisen borrelioosin mahdollisuuteen kohdallani ja joka teki tuon konsultaatiopyynnön.

Lääkehoidostani vastaava sisätautilääkärini ei puolestaan pidä borrelioosia mitenkään todennäköisenä, mutta suostuu hoitokokeiluun, koska infektiosairaalan lääkäri sitä niin painokkaasti suosittelee. Hänen hoidolle asettamanaan ehtona on kuitenkin se, että ennen hoitoa otetaan selkäydinnestenäyte, josta tehdään vielä yksi sellainen borrelioositesti, jota minulta ei vielä ole otettukaan eli kemokiini CXCL13 -testi. Tuon testin tarkoitus on ennen kaikkea toimia hoidon tehokkuuden mittarina - jos testi näyttää viitteet ylittäviä arvoja, kuten se osassa neuroborrelioositapauksia tekee, niin hoidon jälkeen otetaan kontrollinäyte, jossa katsotaan, ovatko arvot laskeneet, kuten onnistuneessa hoidossa tulisi tapahtua. Mahdollinen positiivinen tulos testissä tietysti tukee myös neuroborrelioosidiagnoosia. Silti, vaikka testin tulos olisi viitteissä, niin hoitokokeilu kuitenkin toteutetaan.  

Onhan tämä nyt aika mahdottoman hieno ja toivoa antava käänne! Julkiselta puolelta myönnetään (vaikkakin yksi osapuoli tekee sen hieman hampaita kiristellen) hoitokokeilu borrelioosiin ja vielä kroonistuneeseen sellaiseen (eihän sellaista pitänyt olla olemassa?) ilman positiivisia vasta-ainetuloksia. Onkohan paatti sittenkin kääntymässä - hitaasti, mutta kuitenkin?

Itse olen ikionnellinen siitä, että tämä hoitokokeilu toteutuu - siitäkin huolimatta, että joudun jälleen selkäydinpunktioon testin, jonka pätevyyteen en kovinkaan vahvasti luota, takia. En mitenkään oleta, että näin pitkään mellastaa saanut tauti rauhoittuisi tuolla kolmen viikon keftriaksonilla tai edes sittenkään, vaikka siihen lisättäisiin suun kautta otettava doksisykliini, mutta tämä hoito on ehdottomasti hyvä alku. Jatkaahan voin sitten tämän antibioottihoidon jälkeen omin päin luonnonmukaisemmin konstein. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Uutta tutkimustietoa borreliabakteerin käyttäytymisestä suhteessa eri lääkkeisiin

Lääkäri Daniel A. Jaller kertoo blogissaan Johns Hopkinsissa tehdystä tutkimuksesta, jossa on koeputkiolosuhteissa kartoitettu borreliabakteerin eri muotojen käyttäytymistä suhteessa eri antibiootteihin ja muihin lääkkeisiin. Tutkimuksessa testattiin yhdistelmähoitoa ja todettiin, että kolmen tietyn lääkkeen cocktail onnistui (koeputkiolosuhteissa) tuhoamaan kaikki borreliabakteerin muodot. Tämä yhdistelmä koostui seuraavista lääkkeistä: daptomysiini (hyvin kallis ja rajoitetusti saatavissa oleva lääke), kefoperatsoni (ei ole tällä hetkellä saatavilla) ja doksisykliini. Kaksi näistä lääkkeistä oli bakterisidisiä eli bakteereita tappavia ja yksi lääkkeistä oli bakteriostaattinen eli bakteerien kasvua estävä. Teoriassa tämän tyyppiset lääkkeet voivat tehdä toistensa vaikutukset tyhjiksi, mutta käytännössä tämä ei pidä paikkaansa. Toinen, vielä tuoreempi koeputkitutkimustulos esittää, että borreliabakteerin kaikki muodot voidaan tuhota yhdellä ainoalla, pulssimuotoisena annetulla lääkkeellä, Rocephinillä.

Koeputkitutkimusten tuloksista ei voida suoraan johtaa kliinisen hoitotyön perusteita, mutta tutkimustulokset todistavat, että borreliabakteerit todellakin ovat vaikeasti tuhottavissa olevia ja että IDSA:n hoitolinjaukset (joiden mukaan borreliabakteeri on helposti tuhottavissa kahden viikon doksisykliinikuurilla) ovat täysin riittämättömiä.

Tutkimuksissa kumottiin myös väite siitä, että Flagyl olisi tehokas bakteerin kystisten muotojen tuhoaja, tai että Rifampin yksinään kykenisi tuhoamaan noita muotoja (yhdessä doksisykliinin tai amoksisilliinin kanssa käytettynä Rifampin voi kyllä antaa doksisykliinille ja amoksisilliinille kystisiä muotoja tuhoavia ominaisuuksia).

Kiinnostavaa on myös, että amfoterisiini b, sieni- ja alkueläintauteihin tehoava antimikrobinen lääke, samoin kuin malarialääkkeenä käytetty kiniini, näyttäisivät olevan aktiivisia ja tuhoavan borreliabakteereja.

Jallerin blogiteksti, jota yllä referoin, löytyy täältä.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Suomessa yleisesti käytettävistä borrelioositesteistä ja niiden luotettavuudesta

Yleisin käytössä oleva borrelioosin tutkimusmetodi on kaksivaiheinen ELISA + western blot -tutkimus. Siinä ei jäljitetä itse taudinaiheuttajaa, vaan immuunijärjestelmästä etsitään borrelia burgdorferi -bakteeria vastaan syntyviä vasta-aineita. ELISA-testi mittaa vasta-aineiden kokonaismäärää ja Western blotit identifioivat yksittäisiä vasta-aineita sekä etsivät borrelialle uniikkeja proteiinimuodostelmia. ELISA-testi on borrelioosin seulontatesti, joka tehdään yleensä aina ensimmäisenä, ja mikäli seulonnassa löytyy asetetut viitearvot ylittäviä määriä vasta-aineita, niin tulokset varmennetaan ja eritellään tarkemmin jatkotestillä (western blot eli niin sanottu immunoblottaus).

Näiden kahden testin kuvaukset Huslabin sivuilla:

Seulontatesti (ELISA):
borrelia burgdorferi , vasta-aineet seerumista (S-BorrAb)
http://huslab.fi/ohjekirja/3552.html

Jatkotesti (western blot):
borrelia burgdorferi, vasta-aineet jatkotutkimus (S-BorAbJt)
http://huslab.fi/ohjekirja/8529.html

Muita mahdollisia, julkisella puolella käytössä olevia borrelioosiin testaustapoja ovat borreliabakteerin vasta-aineiden jäljittäminen selkäydinnesteestä sekä borreliabakteerin dna:n jäljittäminen selkäydin- tai nivelnesteestä otetusta PCR-näytteestä:

borrelia burgdorferi, vasta-aineet selkäydinnesteestä (Li-BorrAb)
http://huslab.fi/ohjekirja/3975.html

borrelia burgdorferi, nukleiinihapon osoitus (-BorrNhO)
http://huslab.fi/ohjekirja/4202.html

///

Vasta-ainetesteistä ja niiden luotettavuudesta:

Vasta-ainetestit perustuvat siis elimistön borrelia burgdorferi -bakteeria vastaan suuntaamien immuuniresponssien jäljittämiseen. Immuunisysteemi tuottaa itselleen vierasta tunkeilijaa eli antigeenia vastaan kahdenlaisia vasta-aineita, joista toinen on nimeltään immunoglobuliini M (IgM) ja toinen immunoglobuliini G (IgG). Näistä tarkemmin seuraavassa.

IgM:

Ensimmäinen immuunijärjestelmän sille vierasta tunkeilijaa vastaan tuottama vasta-aine on immunoglobuliini M. IgM:n kehittyminen testeissä mitattavissa olevalle tasolle vie 2-4 viikkoa. Sen määrä on huipussaan noin neljä viikkoa antigeenille altistumisen jälkeen. IgM-vasta-aine säilyy verenkierrossa yleensä noin 6 kuukautta, minkä jälkeen sen tasot hiipuvat mittaamattomiksi. Jos infektio ei parane, vaan jatkaa jylläämistään elimistössä, niin myös IgM jää koholle. Yleisesti ottaen borrelioosia sairastava potilas, jolla IgM on jatkuvasti koholla, sairastaa kroonista borrelioosia; toisaalta, IgM-arvon negatiivisuus ei kuitenkaan ole luotettava paranemisen indikaattori.

Jos vastasyntyneen vauvan IgM on koholla, kertoo se siitä, että vauva on saanut borrelioositartunnan. Kuitenkin, jos sikiö on altistunut borreliabakteerille jo aivan raskauden alkuvaiheessa, niin silloin IgM-vasta-ainetuotanto borreliaa vastaan ei tule ehkä koskaan käynnistymään, koska vauvan immuunisysteemi ei tunnista bakteeria vieraana tunkeutujana.

IgG:

Immunoglobuliini G muodostuu IgM:n jälkeen, noin 4-8 viikon kuluessa borreliabakteerille altistumisesta. Se katoaa ja muuttuu mittaamattomaksi alle 12 kuukaudessa tartunnasta. Huipussaan sen määrä on noin kuuden viikon kohdalla. Tämä vasta-aine kykenee läpäisemään istukan, joten borreliatartunnan saanut äiti voi siirtää vasta-aineen lapseen. Se, että lapselta löytyy positiivinen IgG-vasta-ainetitteri, ei automaattisesti merkitse aktiivista borreliainfektiota. Se merkitsee sitä, että äiti on altistunut bakteerille ja että lasta tulee tarkkailla huolellisesti mahdollisten oireiden varalta, jotta hoito päästään tarvittaessa aloittamaan ajoissa.

--> Koska vasta-aineita on olemassa näitä kahta eri tyyppiä, niin tästä syystä myös borrelioosia tutkivat vasta-ainetestit sisältävät kukin kaksi testiä:

ELISA-testillä voidaan tutkia IgM- tai IgG-vasta-aineita tai molempia niistä. Samoin western blotissa tutkitaan IgM- tai IgG-vasta-aineet tai molemmat.


ELISA:

ELISA-testi (Enzyme-linked immunosorbent serum assay) jäljittää vasta-aineita, joita elimistömme tuottaa altistuessaan borrelia burgdorferi -bakteerille. Tämä testi on automatisoitu, hinnaltaan edullinen ja siksi suosittu. Testin luotettavuutta on tutkittu useissa tutkimuksissa ja osoitettu sen epäluotettavuus. Testin ongelmakohdista ja puutteista seuraavassa.

Borreliabakteerin polymorfismi eli monimuotoisuus on suuri haaste ELISA-testille. Potilaan elimistöön pesiytynyt bakteeri voi muuttaa muotoaan useisiin eri muotoihin ja erota testissä käytetystä borrelia-antigeenistä sen verran, että testin tulos on negatiivinen siitä huolimatta, että vasta-aineita elimistössä kuitenkin on. Se fakta, että esimerkiksi Euroopassa esiintyy useampaa borreliabakteerin alalajia, mutkistaa tilannetta entisestään. Ongelma syntyy siinä kohtaa, kun sen sijaan, että antigeeninä käytettäisiin "villiä" borreliabakteerikantaa, käytetäänkin laboratoriossa kasvatettua kantaa. Lähes kaikki laboratoriot käyttävät borrelia burgdorferin B31-lajia ja siis laboratoriossa kasvatettua versiota siitä. Testissä käytetään B31:sta puhdistettuja antigeeneja ja ne ruiskutetaan hiiriin, jolloin tulee mahdolliseksi eristää monoklonaalinen vasta-aine suhteessa jokaiseen antigeeniin. B31 kasvaa hyvin viljelmässä ja siksi se on edullinen ja jatkuva tapa tuottaa borreliabakteeria testin käyttöön. Hiiren monoklonaalinen vasta-aine kuitenkin eroaa ihmisen samaa antigeenia vastaan tuottamasta vasta-aineesta. Näin ollen tilanne on samankaltainen kuin jos vertaisi omenoita appelsiineihin. ELISA-testin luotettavuuden testaamiseksi on tehty koe, jossa käytettiin ihmisen seerumia testaamaan 516 eri ELISA-testin luotettavuutta. Testin osuvuus oli vain 45 %.   

ELISA-testin spesifisyys on johtanut siihen, että muut borrelian lajit kuin tämä käytetty B31 jäävät testeissä havaitsematta. Lisäksi on niin, että ELISA kykenee jäljittämään vain vapaat vasta-aineet. Se ei havaitse vasta-aineita, jotka ovat sitoutuneet antigeeniin. ELISA-testin toiminta on riippuvainen siitä, että aktiiviset, vapaat vasta-aineet kiinnittyvät vapaisiin, koeputkessa synnytettyihin antigeeneihin. Jos testattavassa seerumissa olevat vasta-aineet ovatkin jo kiinnittyneet antigeeneihin, niin entsyymireaktiota ei voi tapahtua. Tätä tapahtumaa kuvaa hyvin avain ja lukko -metafora: vasta-aine on avain, joka sopii lukkoon (antigeeni). Bakteerin pinnalla on antigeenejä eli lukkoja. Kun avain eli vasta-aine on jo lukossa (sitoutunut antigeeniin), ei avain voi avata enää muita lukkoja.

ELISA-testeissä on myös tulkintaongelmia. Lääkärit ottavat testissä löydetyt korkeat vasta-ainetasot yleensä indikaationa siitä, että potilas on todella sairas. Kuitenkin asia on päin vastoin. Jos potilas on suuren bakteerilastin infektoima, niin hänellä on verenkierrossa kiertämässä runsaasti vapaiden vasta-aineiden kanssa sitoutuneita bakteeriantigeeneja, jotka eivät siis näy testissä. Vapaan antigeenin lisääntyessä vapaat vasta-aineet vähenevät. Näin ollen negatiivinen tulos ELISA-testissä voikin itse asiassa merkitä hyvin vakavaa infektiota.

Tilannetta voi verrata rokotuksissa esiintyvään tilanteeseen. Jos ihminen rokotetaan vaikkapa jäykkäkouristusta vastaan, niin hänellä esiintyy testattaessa korkea vapaiden vasta-aineiden titteri. Jos vasta-aineita yritetään mitata tunti rokotuksen jälkeen, niin testitulos on negatiivinen. Näin on siksi, että injektoitu jäykkäkouristusantigeeni kompleksoi kaikki saatavilla olevat vapaat vasta-aineet ennen kuin keho voi tuottaa niitä lisää, jolloin mitattavissa oleva vapaa vasta-ainetaso tippuu. Kun antigeenien määrä lisääntyy eli bakteerien jakautuminen kiihtyy, vapaa vasta-ainetaso laskee.

Korkea vasta-ainetaso ELISA-testissä indikoikin siis potilaan immuniteetin tasoa. Korkea vasta-ainetitteri kertoo siitä, että potilaalla on korkea luonnollinen immuniteetti. Matala vasta-ainetitteri vastaavasti kertoo siitä, että infektio jyllää elimistössä.


Western blot: 

Tämä testi tekee "kartan" niistä vasta-aineista, joita immuunisysteemi tuottaa reaktiona havaitsemaansa bakteeriin eli antigeeniin. Kartta erottelee vasta-aineet suhteessa niiden antigeenien painoon (raportointiyksikkönä kilodalton kDa). Jokainen testissä havaittu vasta-aineen ja antigeenin välille muodostuva juoste edustaa vasta-ainereaktiota suhteessa tiettyyn borreliabakteerin spirokeetasta löytyvään proteiiniin. Se, mitkä juosteet katsotaan borrelialle diagnostisiksi, on täysin mielivaltainen päätös ja sopimiskysymys. Alun perin western blot -testi oli laaja-alaisempi ja useampia juosteita tulkittiin borrelialle diagnostisiksi, mutta sitten yhtäkkiä testiä ja sen tulkintaa pohtineessa komiteassa vain päätettiin, että eräät hyvin keskeiset proteiinit ja niitä vastaavat juosteet (proteiinit, joita oli käytetty borreliarokotteen kehittelyssä) jätetäänkin testin ja analyysin ulkopuolelle. Tämä päätös synnytti runsaasti kritiikkiä ja huolta testin luotettavuuden heikkenemisestä, minkä seurauksena, välttyäkseen kritiikiltä jatkossa, osa laboratorioista päätti ryhtyä raportoimaan testin tulokset vain "negatiivisena" tai "positiivisena"

Tähän testin ja sen tulkinnan muutokseen liittyen tehtiin tutkimus, jossa tutkittiin sitä, mikä määrä borrelioosidiagnooseja syntyy näillä uusilla kriteereillä verrattuna vanhoilla kriteereillä syntyneisiin diagnooseihin. Tutkimukseen osallistui 66 lasta, joilla oli todistetusti ollut punkkikontakti ja sen seurauksena rengasihottuma (EM) ja siten varma borrelioositartunta. Kun heitä tutkittiin vanhalla versiolla western blotista, niin he kaikki saivat diagnoosin. Uutta testiä käyttäen lapsista vain 20 sai diagnoosin. 46 jäi ilman diagnoosia ja tosielämässähän tämä tilanne tarkoittaisi sitä, että nämä 46 varmaa borrelioosipotilasta jäisivät myös ilman hoitoa.  

Lähde: http://www.lymeneteurope.org/info/laboratory-tests

ELISA- ja western blot -testien erosta kiinnostuneille hyvä, asiaa selventävä linkki:
http://www.ticktalkireland.org/elisavswb.html

Lymen tautia sairastavia potilaita hoitava lääkäri Daniel A. Jaller kirjoittaa blogissaan kriittisesti näistä kahdesta vasta-ainetestistä. Hän huomauttaa, että ELISA-testin oli alkuun tarkoitus olla seulontatesti, jossa ristiinreagointimahdollisuuden takia tulee paljon vääriä positiivisia tuloksia. Testin tarkoitus oli olla sensitiivinen, mutta ei borrelia-spesifi. Jatkotestin tarkoitus oli sitten varmistaa, että ELISAssa saadut tulokset todellakin ovat positiivisia. Testejä luotaessa oletettiin, että borrelioosi on harvinainen sairaus. Kuitenkin kun kontrolliryhmässäkin saatiin paljon positiivisia tuloksia, niin ajateltiin, että kyseessä on ristiinreagoinnista johtuva positiivinen tulos. Tämän seurauksena borrelioosin diagnostiset kriteerit asetettiin niin korkealle, että seurauksena olikin se, että tuloksina alettiin saada paljon vääriä negatiivisia vastauksia. Se, että western blotissa saadaan ELISA-testissä negatiivisilta potilailta positiivisia tuloksia, todistaa sen, että asia on juurikin näin. Jallerin mielestä ELISA-testiä olisi syytä kehittää sellaiseksi, että siinä testattaisiin vain borrelialle spesifejä vasta-ainereaktioita, ja tällöin jo yksikin löytynyt reaktio olisi borrelialle diagnostinen.
(Jallerin blogikirjoitukset:
http://lymemd.blogspot.fi/2008/05/my-blood-test-says-i-dont-have-lyme.html
http://lymemd.blogspot.fi/2008/07/lyme-antibodies-revisited.html)

Myös Joseph J. Burrascano huomauttaa, että ajatus kaksivaiheisesta testaamisesta, jossa käytetään ensin ELISA-testejä, minkä jälkeen tehdään, jos tulokset ovat positiivisia, tulokset vahvistava immunoblottaus, on epälooginen tämän sairauden kohdalla, sillä ELISA ei ole tarpeeksi sensiviitinen toimiakseen seulontatyökaluna. Monilla borrelioosipotilailla ELISA-tulos on negatiivinen, diagnostisten western blotien esiintyessä.
(Burrascanon teksti: http://www.lymenet.org/BurrGuide200810.pdf
Suomenkielinen referaatti Burrascanosta löytyy viisiosaisena kirjoitussarjana tämän blogin helmikuun 2015 teksteistä.)

Kaksivaiheisen vasta-ainetestauksen ongelmista syvemmin kiinnostuneille linkkejä aihetta käsitteleviin tieteellisiin artikkeleihin:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2078675/
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21271270
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15770021
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1195970/
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8989928


Borreliavasta-aineet selkäydinnesteestä:

Esimerkiksi Burrascano ei rutiininomaisesti suosittele selkäydinpunktiota, koska negatiivinen tulos siinä ei poissulje Lymen borrelioosia. Vasta-aineita borrelia burgdorferille tavataan enimmäkseen Lymen meningiitissä ja niitä löydetään harvoin ei-meningiittisessä keskushermoston infektiossa. Jopa meningiittitapauksissa vasta-aineita tavataan vain alle 13%:lla kroonisista borrelioosipotilaista. Selkäydinpunktio on Burrascanon mielestä suositeltava vain, jos potilaalla on etiologialtaan epäselviä neurologisia tautimanifestaatioita ja jos potilas on seronegatiivinen, tai jos oireita on vielä hoidon jälkeenkin. Tarkoituksena on poissulkea muut taudin aiheuttajat sekä etsiä Lymeen sopivia ominaisuuksia selkäydinnesteestä. Tärkeää on etsiä kohonneita proteiini- ja valkosolutasoja, koska niiden läsnäolo indikoi tarvetta aggressiivisemmalle hoidolle. Samoin likvornesteen paine voi Lymessa olla kohonnut.  



PCR-testi:

Richard I. Horowitz kirjoittaa kirjassaan Why Can't I Get Better, että polymeraasiketjureaktio (PCR), joka on DNA-testi, on tärkeä potilaille, joilla vasta-ainetestit ovat negatiiviset. On kuitenkin mahdollista, että positiivisen tuloksen saamiseksi vaaditaan useita eri testikertoja käyttäen erilaisia tutkimusmateriaaleja (kuten seerumia, nivelnestettä, virtsaa tai likvornestettä). Käytettävän laboratorion tulee olla luotettava ja aiheeseen hyvin perehtynyt. Sensitiivisyys on 30%:n luokkaa, spesifisyyden ollessa yli 99% (eli testi on hyvin tautispesifi ja antaa vain vähän vääriä positiivisia tuloksia).

///

Keskustelu näiden laboratoriotestien luotettavuudesta ja niiden merkityksestä Lymen taudin diagnosoinnissa on Lymen tautia hoitavien kahden eri koulukunnan, IDSA:n ja ILADS:n, välisen kiistan keskiössä. Lyme-potilaita hoitava lääkäri Richard I. Horowitz käy kirjansa Why Can't I Get Better? Solving the Mystery of Lyme and Chronic Disease toisessa luvussa läpi näiden kahden eri koulukunnan näkemyksiä Lymen taudin diagnosoimisesta. Olen referoinut Horowitzin ajatuksia täällä.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Western blotin tulokset

Kun western blotin (linkki Tyks:n laboratorion sivuilla olevaan testin kuvaustekstiin) tuloksia ei alkanut yli kolmen viikon odotuksen jälkeen kuulua, niin soitin sairaalaan ja kysyin ne puhelimitse. Hoitaja kertoi sekä IgM:n että IgG:n olevan negatiiviset. Kysyin, että eikö tuloksia ole eritelty mitenkään tarkemmin, mihin hoitaja vastasi, että ei ole. Huomasi sitten kuitenkin vielä, että C6-indeksin arvo on 0.23. Kuulosti siltä, että hoitajalla oli ensimmäistä kertaa ikinä edessään western blotin tulokset eikä niiden tulkinta ollut tuttua. Kiitin saamistani tiedoista ja esitin toiveen saada laboratoriotulokset lausuntoineen paperilla kotiosoitteeseeni.

Ryhdyin sitten itse kaivelemaan tarkempaa tietoa siitä, mitä western blotilla oikeastaan tutkitaankaan sekä mitä tuo C6-indeksi tarkoittaa. Jos nyt olen ymmärtänyt asian oikein, niin western blotilla tutkitaan, erona ELISA-seulontatutkimukseen, nimenomaan borreliabakteerille spesifejä antigeenejä. Tällöin mikä tahansa western blotissa havaittu reaktio suhteessa käytettyihin antigeeneihin kertoo siitä, että kyseessä on reaktio nimenomaan borreliabakteeriin.  C6-indeksi taas lasketaan silloin, kun western blotissa havaitaan reaktiivinen näyte.

Mikä tämä C6-indeksi on ja miten sitä pitäisi tulkita? Lääkäri Daniel A Jaller kirjoittaa asiasta blogissaan:

"This brings us to the C6 peptide test. This is an ELISA test which correlates with specific reactivity of a very, very specific outer surface protein on the Lyme bacteria. There are virtually no false positives here. The cutoff has been set so high that the test is worthless based on the standards set by the manufacturer. It is interesting that Gary Wormser, the chief critic of chronic Lyme is financially connected to Immunetics, the company which developed this test. There is no reason for any non zero value other than exposure of the immune system to the spirochetes which cause Lyme disease. In fact C6 peptide indices of 0.2 to 0.3 are typically seen in patients who have positive Western Blots even by CDC surveillance criteria. Patients who are treated for Lyme frequently sero-convert. They develop a greater antibody response after antibiotic therapy. By the same token, the C6 peptide index frequently doubles after the patient receives therapy with antibiotics. The standard of a C6 index of greater than 0.9 is ridiculous in my experience. Any level greater that zero is suggestive. Values greater that 0.3 are reliable in confirming the diagnosis." 

Sama asia lyhyesti suomeksi: C6-peptiditestissä ei ole vääriä positiivisia tuloksia. Jos laskettu indeksi on arvoltaan suurempi kuin nolla, tarkoittaa tämä sitä, että immuunisysteemin on altistunut Lymen tautia aiheuttaville spirokeetoille. On tyypillistä, että C6-indeksiä arvoilla 0.2-0.3 tavataan potilailla, joilla on positiivinen western blot jopa CDC:n tiukoilla diagnostisilla kriteereillä arvioituna. Se, että C6-indeksi on diagnostinen vasta isommilla arvoilla kuin 0.9 on Jallerin mielestä naurettavaa. Jokainen nollan ylittävä arvo viittaa borrelian suuntaan ja arvot, jotka ovat suurempia kuin 0.3, ovat Jallerin mielestä diagnostisia.

Vaikka minun western blotini tulokset siis ilmoitettiin minulle negatiivisina, niin mitä ilmeisimmin testeissä on havaittu vasta-ainetoimintaa suhteessa yhteen tai useampaan borrelia-antigeeniin, mikä taas esimerkiksi lääkäri Daniel A Jallerin mukaan on vahva merkki borreliasta. Myös saksalaisten lymfosyyttitestien tulokset viittaavat vahvasti borreliaan. Sairastumiseni alkuvaiheessa otetut suomalaiset seulontatestit (ELISA vasta-aineet) olivat nekin "negatiiviset". mutta todellisuudessa vasta-aineet, etenkin IgG-vasta-aineet, olivat viitteen yläosassa. Kliininen taudinkuvani sopii lääkäreidenkin mielestä täydellisesti borrelioosiin. Vedän tästä itse omat johtopäätökseni.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Viikkosuunnitelma

Minulla on tapana tehdä jokaisen viikon sunnuntai-iltana tai maanantai-aamuna jonkinlainen viikkosuunnitelma alkavalle viikolle. Vaikka menoja ja suunnitelmia on tässä elämäntilanteessa vain vähän, niin energiavarantojen ollessa hyvin rajalliset suunnittelu on todella tärkeää - ilman sitä ne vähäisetkin asiat jäisivät tekemättä.

Otetaan esimerkkinä vaikka tämä nyt alkava viikko. Keskiviikkona on ohjelmassa lääkärireissu toiseen kaupunkiin. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin tiistaina on otettava rennosti, jotta jaksaa keskiviikkoaamuna lähteä reissuun, ja torstai on takuuvarmasti pyhitettävä pelkälle rasituksesta palautumiselle - reissun rankkuudesta riippuen mahdollisesti myös perjantai. Tänään maanantaina aion parhaani mukaan valmistautua tulevaan lääkärireissuun keräämällä kokoon tarvittavat paperit ja dokumentit, kirjoittamalla ylös kysymyksiä hoitooni liittyen sekä lukemalla erinäisiä borrelioosihoitoihin liittyviä tekstejä. Tiistaina voin harrastaa korkeintaan kevyttä siivousta ja kirppikselle menevien vaatteiden silittämistä, jotten väsy liikaa. Perjantaina jaksan toivottavasti laittaa loput kirppistavarat myyntikuntoon lauantaista Siivouspäivää varten. Lauantai meneekin sitten Siivouspäivän merkeissä, mikä tarkoittaa sitä, että sunnuntaina taas lepäillään. Ja siinähän se viikko taas vilahtikin ohi.

Että jos ja kun jotkut ihmiset miettivät sitä, että millä kroonisesti sairaat ihmiset täyttävät päivänsä, niin näin se ainakin minun kohdallani menee.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Western blot

Kontrollikäyntini tämän mysteeritautini ja sen hoidon tiimoilta jatkuvat edelleen myös yliopistosairaalassa. Hiukan jännitti etukäteen ottaa Saksan-testit ja suomalaisten testien kritiikki puheeksi sisätautilääkärin vastaanotolla, mutta turhaan pelkäsin taas - pitäisihän minun jo neljän ja puolen vuoden mittaisen lääkärikontaktini myötä uskoa, että tämä lääkäri ei ole minua tuomitsemassa, vaan haluaa ihan aidosti yrittää minua auttaa, niissä puitteissa, joissa se hänelle on mahdollista. Niinpä keskusteltuamme hetken aiheesta tohtori tuumasi, että "no kyllähän me sulle se Western blot -testi voidaan laittaa, että saadaan selviteltyä tätä asiaa eteenpäin". Näin siis negatiivisesta ELISA-testituloksesta huolimatta, ja sitä havaintoa vasten, että Infectolabin testit viittaavat krooniseen borrelioosiin. 

Niinpä kävin sitten samoin tein yliopistosairaalan laboratoriossa verikokeessa ja nyt vain odotellaan tulosta.

Vasta-ainetestihän tuo jatkotutkimuskin on, joten hiukan skeptinen olen sen suhteen, että sekään minusta borreliaa näin pitkään jatkuneen sairastamisen jälkeen löytää, mutta kaikki kivet on käännettävä ja olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että lääkärini tämän testin minulle määräsi. Ainakin hän käyttää kaikki sallitut keinot minua auttaakseen! Tietysti, jos tulos on negatiivinen, niin asian voi aina kääntää niin, että "tässäpä todisteet siitä, ettei sulla mitään borrelioosia ole". En kuitenkaan usko siihen, että tietoa käytettäisiin tässä tapauksessa noin, ja itse tiedän sen, ettei asia ole noin yksinkertainen. 

Keskustelimme myös PCR-näytteen ottamisen mahdollisuudesta, mutta testi vaatisi uuden likvor-näytteen tai nivelen, joka on niin turvoksissa ja nesieinen, että siitä onnistuisi ottaa nivelnestenäyte. Olkanivelen kivuista huolimatta nivel ei ole turvoksissa, joten näytteenotto siitä ei onnistu, eikä uusi selkäydinpunktiokaan kovasti houkuttele, joten tämä vaihtoehto laitetaan nyt ainakin toistaiseksi sivuun. Huomasin vanhoissa potilaspapereissani merkinnän, jonka mukaan minulle suositeltiin PCR-näytteen ottamista jo aivan sairastumiseni alkuvaiheessa, mutta tuota testiä ei koskaan kuitenkaan tehty...

Nyt otetusta Western blotista löytyy tietoa täältä. Usein annetaan ymmärtää, että negatiivinen ELISA-tulos poissulkee jatkotutkimuksen mahdollisuuden, muitta todellisuudessa jatkotutkimuksen tarpeellisuuden harkinta on hoitavan lääkärin vallassa. 

maanantai 11. toukokuuta 2015

Jyväskylän yliopistosta uutta ja tärkeää tutkimustietoa koskien borreliabakteerin muuntautumiskykyä

Tulin niin iloiseksi kuullessani tästä Jyväskylän yliopistossa käynnissä olevasta tutkimusprojektista. jonka tulokset löytyvät summattuna suomen kielellä Radio Jyväskylän sivulta:

"Borrelia-bakteerin aiheuttama borrelioosi on yleistynyt huomattavasti viime vuosikymmenten aikana. Jyväskylän yliopiston tutkija Leena Meriläinen yhdessä dosentti Leona Gilbertin johtaman tutkimusryhmän kanssa havaitsi, että ihmisen seerumi edistää bakteerin muuntautumista niin sanotuiksi pyöreiksi muodoiksi. 

Tämä antaa viitteitä siitä, että bakteeri saattaa muuttaa muotoaan myös ihmisen elimistössä ja edistää sen piiloutumista immuunipuolustukselta. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että Borrelian pyöreillä muodoilla on hyvin vähän aineenvaihduntaa. Ne ovat lepotilassa, mutta ne pystyvät palautumaan takaisin lisääntymiskykyisiksi ja aktiivisiksi bakteereiksi.
Tutkimuksessa havaittiin, että bakteerin eri muodot ovat erotettavissa biokemiallisten ominaisuuksiensa perusteella, mitä mahdollisesti voidaan hyödyntää taudin havaitsemisessa. Tutkimus julkaistiin Microbiology -lehden maaliskuun 2015 numerossa. Artikkeli valittiin myös kyseisen numeron kansikuvajutuksi."

Aihetta juhlaan antaa se, että nämä tutkimustulokset selittänevät osaltaan mm. sitä, miksi Suomessakin nykyisin käytössä olevat borrelioositestit ovat niin epäluotettavia sekä sitä, miksi tauti, joka on saatu diagnosoitua, ei monissa tapauksissa parane nykyisin määrättävillä yksipuolisilla ja lyhytkestoisilla antibioottihoidoilla. Tähän tutkimukseen viittaaminen on oiva apu kaikille meille, joilla vasta-ainetestit ovat negatiiviset tai viitearvoissa, mutta joilla muut testit ja kliininen kuva tukevat borrelioosidiagnoosia, ja jotka joudumme taistelemaan tästä diagnoosista IDSA:n oppeja noudattavien lääkäreiden kanssa. Tämä tutkimus todistaa, että vasta-ainetestit eivät löydä borreliabakteerin kaikkia muotoja ja että krooninen borrelioosi on olemassa.

Leena Meriläisen, Anni Herrasen, Armin Schwarzbachin ja Leona Gilbertin kirjoittama tutkimusprojektia ja sen tuloksia koskeva tieteellinen artikkeli, joka julkaistiin äskettäin Microbiology-lehdessä otsikolla "Morphological and biochemical features of Borrelia burgdorferi pleomorphic forms" on vapaasti luettavissa täällä

torstai 7. toukokuuta 2015

T3-hoitoa tarvitsevien asiaa ajamaan perustettu uusi potilasyhdistys, Suomen kilpirauhaspotilaat

Kilpirauhaskiista on saanut vaikeahoitoista kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat potilaat kokoamaan voimansa yhteen ja perustamaan T3-hormonihoitoja tarvitseville potilaille uuden potilasyhdistyksen. Suomen Kilpirauhasliitto ei T3-hoitoja tarvitsevien asiaa aja, joten uudelle yhdistykselle on suuri tilaus. Potilasyhdistyksen nimi on Suomen kilpirauhaspotilaat ry ja sen kotisivu löytyy tämän linkin takaa. Yhdistyksen sivuilta löytyy lehdistötiedote, jossa kerrotaan yhdistyksen tavoitteista ja arvoista:

"LEHDISTÖTIEDOTE
10.4.2015 Jyväskylä

Suomeen perustettu uusi kilpirauhaspotilaiden yhdistys

Suomeen perustettiin uusi kilpirauhaspotilaiden etuja ajava yhdistys, jonka nimi on Suomen kilpirauhaspotilaat / Finlands sköldkörtelpatienter. Yhdistys perustettiin kotipaikkakunnallaan Tampereella 10.4.2015. Suomen kilpirauhaspotilaat on kaikille kilpirauhaspotilaille sekä heidän läheisilleen tarkoitettu yhdistys, joka tarjoaa jäsenilleen tietoa kilpirauhassairauksista ja niiden hoidosta ja pyrkii edistämään laadukasta kilpirauhassairauksien hoitoa.

Yhdistyksen päätavoitteita on julkistaa kilpirauhassairauksien hoitoon liittyvää tieteellistä tutkimusta.
Yhdistys toimii yhdessä kansainvälisten yhteistyöjärjestöjensä kanssa, joita ovat Thyroid Change (USA), Thyroid UK (UK), Hypotyreosföreningen ja Sköldkörtelföreningen (Ruotsi), Thyroidea Norge (Norja) sekä Den Danske Hypothyreose Landsforening (Tanska).

Yhdistys asettaa toiminnalleen painopisteitä kulloisenkin toimintaympäristön mukaan.
Tällä hetkellä priorisoidaan kahta asiaa: Sitä, että potilaat saisivat oikean diagnoosin sekä sitä, että potilaat saisivat itselleen parhaiten toimivan hoidon.

Yhdistyksen arvoja ovat tieteellisyys, rehellisyys, läpinäkyvyys, yhteistyö, eettisyys, luottamuksellisuus, potilaiden tukeminen sekä riippumattomuus lääkeyrityksistä ja muista tahoista, joiden tavoitteet eivät ole samansuuntaiset potilaiden etujen kanssa.

Yhdistyksen puolesta kysymyksiin vastaavat puheenjohtaja Marika Alanen ja sihteeri Minna Viitanen. Molempiin saa yhteyttä kirjoittamalla tälle sivulle."

Yhdistyksen ensimmäinen esiintyminen julkisuudessa tapahtui Iltalehdessä 5.5.2015 julkaistussa artikkelissa, lue juttu täällä.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Koulukuntakiista Lymen borrelioosin hoidossa ja laboratoriotestien luotettavuus kiistan keskiössä

Olen aiemmin kertonut joutuvani käymään yksityislääkärillä saadakseni hoitoja krooniseen Lymen borrelioosiin. Tilanne on borrelioosihoidoissa samankaltainen kuin kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa: kaksi eri koulukuntaa on tukkanuottasilla siitä, miten sairautta tulee diagnosoida ja hoitaa, ja he, joiden tarpeita vallitsevan hoitolinjan mukaan tapahtuva hoitaminen ei täytä, joutuvat hankkimaan vaihtoehtoisen hoidon omalla rahalla yksityiseltä puolelta. Lymen taudin hoidon kohdalla nämä kaksi koulukuntaa ovat IDSA (The Infectious Diseases Society of America), jonka mukaan Lymen tauti on helposti diagnosoitava ja hoidettava tauti, sekä ILADS (The International Lyme And Associated Diseases Society), jossa ollaan sitä mieltä, että Lymeä testaavat testit ovat epäluotettavia ja että yleisesti määrättävä 30 päivän antibioottikuuri on usein riittämätön taudin selättämisessä.

Lyme-potilaita hoitava lääkäri Richard I. Horowitz käy kirjansa Why Can't I Get Better? Solving the Mystery of Lyme and Chronic Disease toisessa luvussa läpi näiden kahden eri koulukunnan näkemyksiä Lymen taudin diagnosoimisesta. Kiistan ytimessä on osapuolten eroavat näkemykset käytettävissä olevien laboratoriotutkimusten luotettavuudesta ja roolista taudin diagnosoimisessa:

IDSA:n näkemys:

IDSA:n tutkimusohjeet perustuvat CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention, Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskukset) tiukalle valvontamääritelmälle. Määritelmä on kehitetty Lymen taudin kansallista raportoimista ja epidemiologisia tarkoituksia varten - CDC toteaakin nettisivuillaan, että "This surveillance case definition was developed for national reporting of Lyme disease; it is not intended to be used in the clinical diagnosis.". Silti IDSA käyttää määritelmää ohjenuoranaan, sillä seurauksella, että määritelmän kapeuden jälkeen suuri osa tautitapauksista ei täytä diagnostisia kriteereitä ja jää näin diagnosoimatta ja hoitamatta. 

IDSA:n / CDC:n diagnostiset kriteerit täyttyvät, kun:
A) Potilaalla on EM (erythema migrans, borrelioosille tyypillinen rengasihottuma), joka on halkaisijaltaan vähintään 5 cm.
B) Potilaalla esiintyy vähintään yksi myöhäinen, objektiivinen tautimanifestaatio, kuten meningiitti, kraniaalinen neuropatia (eli aivohermoihin kohdistuva hermovaurio), lyhyitä artriittikohtauksia tai atrioventrikulaarinen blokki/katkose eli eteis-kammiokatkos (laboratoriokokeissa todennettavissa oleva sähköinen johtumishäiriö sydämessä).

IDSA:n määritelmän mukaan Lymen taudin kriteerit täyttääkseen kaikista myöhäisistä tautimanifestaatioista tulee olla laboratoriovahvistus. Hyväksyttäviä laboratoriokokeita ovat esimerkiksi positiivinen borrelia burgdorferi -viljelmä verestä, ihosta, nivelestä tai vaikkapa likvorista, tai vasta-aineiden identifioiminen likvorista. Yleisin metodi on kuitenkin kaksivaiheinen ELISA + Western blot -vasta-ainetutkimus, jossa itse taudinaiheuttajan jäjilttämisen sijaan etsitään immuunijärjestelmästä borrelia burgdorferi -bakteeria vastaan syntyviä vasta-aineita. ELISA-testi mittaa vasta-aineiden kokonaismäärää ja Western blotit identifioivat yksittäisiä vasta-aineita sekä etsivät borrelialle uniikkeja proteiinimuodostelmia. Näiden vasta-ainetestien luotettavuutta on tarkasteltu useissa tutkimuksissa (ks. esim. Horowitzin viittaamat tutkimukset a, b, c, d, e) ja havaittu, että ne ovat usein epätarkkoja, minkä seurauksena paljon tautitapauksia jää diagnosoimatta.

ILADS:n näkemys:

ILADS:n kanta on, että Lymen borrelioosi on kliininen diagnoosi. IlADS:n määritelmään sopivat CDC-määritelmän kriteerit täyttävät potilaat, kuten myös potilaat, joilla on borrelioosiin sopivia oireita sekä potentiaalinen altistus tauteja kantaville ja siirtäville punkeille, etenkin jos näille oireille ei ole löytynyt muuta syytä. Positiivisia tuloksia kaksivaiheisesta vasta-ainetestauksesta ei vaadita diagnoosiin. Lyme-potilaalla voi olla joitain Lymelle spesifejä siteitä Western blot -testissä, mutta CDC:n määritelmässä vaadittavaa siteiden kokonaismuodostelmaa ei diagnoosiin vaadita.

Richard I. Horowitzin näkemys:

1) Lymen tauti on kliininen diagnoosi ja laboratoriokokeiden tehtävä on tukea kliinistä diagnoosia.
2) EM on kiistaton todiste Lymestä eikä laboratoriokokeita tarvita diagnoosiin.
3) Potilaat ovat usein seronegatiivisia, jos testit tehdään liian aikaisin, tai jos antibiootteja on käytetty taudin varhaisessa vaiheessa.
4) Kaksivaiheinen vasta-ainetestaus ei ole sensitiivinen ja jättää suuren osan Lyme-potilaista vaille diagnoosia.
5) Western blot on hyödyllisempi testi, mutta silläkin on rajoituksensa: maailmassa on 300 borrelian alalajia eivätkä veritestit reagoi kaikkien näiden välillä, mistä seurauksena on vääriä negatiivisia tuloksia. Tämän testin käyttökelpoisuus on paljolti kiinni sitä teettävän laboratorion ammattitaidosta, borrelialajista, jolle potilas on altistunut, sekä niiden Western blotissa esiintyvien spesifien siteiden identifioimisesta, jotka heijastavat altistusta Borrelia burgdorferille. Borrelia-spesifit siteet ovat seuraavat: 23kDa (Osp C), 31kDa (Osp A), 34kDa (Osp B), 39kDa, 83-93kDa. Jos mikä tahansa näistä siteistä esiintyy Western blotissa, on Lymen taudin todennäköisyys suuri, etenkin jos potilaalla on siihen sopivia oireita. Käytettävän laboratorion tulee olla asiaan hyvin perehtynyt ja ammattitaitoinen (Horowitz suosittelee esim. IGenexia).
6) Muut testit: polymeraasiketjureaktio (PCR), joka on DNA-testi, on tärkeä potilaille, joilla vasta-ainetestit ovat negatiiviset, mutta on mahdollista, että positiivisen tuloksen saamiseksi vaaditaan useita eri testikertoja käyttäen erilaisia tutkimusmateriaaleja (kuten seerumia, nivelnestettä, virtsaa tai likvornestettä). Käytettävän laboratorion tulee olla luotettava ja aiheeseen hyvin perehtynyt. Sensitiivisyys on 30%:n luokkaa, spesifisyyden ollessa yli 99% (eli testi on hyvin tautispesifi ja antaa vain vähän vääriä positiivisia tuloksia).
Muita testejä: Lymphocyte transformation test (LTT, Borrelia ELISpot) ja Commercial Culture of Borrelia (Advanced Laboratories). LTT:lla on korkea spesifisyys ja se perustuu laajalle kirjallisuudelle koskien tiettyjen T-solujen tapoja reagoida borreliaan. T-solut ovat valkosoluja, joista jotkut "muistavat" aiemmat infektiot, uudelleenaktivoituen ja laajentuenm kun infektiotekijä saatetaan kosketuksiin niiden kanssa. Borrelian viljely puolestaan on lupaava, mutta vielä lisätutkimuksia ja -kehittelyä vaativa menetelmä.
6) Pohjoisessa 10-20% punkeissa olevasta borreliasta ei ole Borrelia burgdorferia, Lymen taudin kausatiivista tekijää, vaan se on geneettisesti sukua Borrelia miyamotoille. Nämä organismit eivät testaudu positiivisina ELISA:ssa, Western blotissa tai PCR:ssa.
8) Muut punkkien kantamat taudit, esimerkiksi bartonella ja babesia, voivat siirtyä ihmiseen samalla punkin puremalla ja ne ovat yhtä lailla hankalia diagnosoida standardimenetelmillä. Vasta-ainetestit eivät ole näiden tautien toteamiseksi riittäviä, vaan täytyy teettää myös PCR-testi.
9) Mikä tahansa positiivinen punkkitaudin titteri on syy olettaa, että kyseisellä ihmisellä on myös muita punkkiperäisiä tauteja. Näin on etenkin silloin, jos jonkun tietyn taudin hoitoon suunniteltu hoitoprotokolla ei tuota odotettuja tuloksia.

///

Suomessa tilanne on tällä hetkellä se, että julkisella sektorilla tapahtuva borrelioosin diagnosointi ja hoito tapahtuu IDSA:n diagnostisten kriteerien mukaan, jolloin ELISA-testissä syystä tai toisesta seronegatiiviseksi jäävät borrelioosipotilaat jäävät julkisella puolella vaille diagnoosia ja hoitoa. Sairaus ei kuitenkaan poistu, vaikka lääkärit julkisella puolella potilaan terveeksi julistavatkin, ja silloin ainoa tapa saada lisätutkimuksia ja hoitoa on kääntyä ILADS:n protokollaa noudattavien yksityislääkäreiden ja vaihtoehtoisten laboratorioiden puoleen. Vielä ILADS:n kriteerien mukaan hoitaminen on Suomessa mahdollista, mutta ilmassa on merkkejä siitä, että kiista koulukuntien välillä kiristyy edelleen. Onko borrelioosin hoidossakin odotettavissa samanlainen sota kuin kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa on nyt käynnissä, jää nähtäväksi.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kohta seitsemän hoitoviikkoa takana

Ensi sunnuntaina tulee seitsemän viikkoa täyteen hoitosuunnitelman, joka on tehty kroonisen Lymen borrelioosin ja sen mahdollisten oheisinfektioiden hoitamiseksi, noudattamista. Hoito on edennyt ilman suurempia ongelmia. Veriarvot ovat pysyneet hyvinä eikä suolisto- tai muita ongelmia ole ollut. Herxejä on ollut loppujen lopuksi melko vähän ja ne ovat olleet maltillisia, mikä pistää tietysti miettimään sitä, että mahtavatko lääkkeet sittenkään tehota bakteereihin tai onko hoidon lähtökohtana oleva diagnoosi edes oikea. Ensi viikolla ohjelmassa on Saksan-testien uusiminen, toivon niiden tulosten valaisevan hieman tilannettani ja antavan viitteitä siiten, miten jatkossa kannattaa edetä.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Lymen hoidot alkavat

Aloitin eilen hoitokokeilun, jossa minua hoidetaan kroonisen Lymen taudin hypoteesin pohjalta antibiootein ja tukihoidoin. En ole yhtään innoissani pitkäaikaisesta antibioottien syömisestä enkä myöskään kaikesta siitä rahanmenosta, joka hoitosuunnitelman noudattamiseen sisältyy, mutta koen, että tämä on tällä hetkellä ainoa tapa saada tilanteeseeni potentiaalisesti kohennusta. Suhtaudun hoitoon varovaisen toiveikkaasti, mutta siihen sisältyvät riskit tiedostaen.

Minun tilanteessani paras vaihtoehto olisi ollut aloittaa hoidot antibioottien annostelemisella suonensisäisesti useita kertoja viikossa useiden viikkojen ajan, mutta koska suonensisäisen lääkityksen saaminen olisi edellyttänyt jatkuvaa, lähes päivittäistä matkustamista reilun sadan kilometrin päähän kahdella eri junalla, en nähnyt tätä vaihtoehtoa itselleni mahdolliseksi (en olisi jaksanut tuollaista reissaamista) ja jouduin siksi valitsemaan antibioottien ottamisen suun kautta, pillerimuodossa. Käytössäni olevat antibiootit ovat nimeltään atsitromysiini sekä doksisykliini ja näitä otetaan rytmittäen ja rinnakkain tehdyn hoitosuunnitelman mukaisesti. Antibioottihoitoja tuetaan suurella määrällä lisäravinteita ja antioksidantteja, vähähiilihydraattisella ja alkalisoivalla ruokavaliolla, riittävällä unella ja levolla, sopivalla määrällä ulkoilua ja liikuntaa sekä positiivisen mielen viljelemisellä. Ehkäpä kirjoitan näistä tukihoidoista myöhemmin oman postauksensa.

Ostin myös uuden muistikirjan oirepäiväkirjan pitämistä varten. Kirjaan siihen päivittäin ottamani lääkkeet ja lisäravinteet, syömiseni, liikkumiseni ja ulkoilemiseni, verenpaineet ja sykkeet sekä oireet ja tuntemukset. Pidän samassa muistikirjassa myös kiitollisuuspäiväkirjaa eli kirjaan jokaisen päivän päätteeksi vähintään kolme asiaa, jotka ovat sinä päivänä tuottaneet iloa ja kiitollista mieltä. Koen tämän asian erityisen tärkeäksi nyt, kun joudun alottamaan hoitoni aikana, jolloin elämässäni on monista syistä johtuen paljon huolta, stressiä ja surua.

Hoitosuunnitelmaani on kirjattuna myös laboratoriokokeissa käyminen kahden viikon välein. Tarkoitus on kontrolloida maksa- ja munuaisarvot, verenkuva sekä EKG huomioiden mahdollinen QT-ajan pidentyminen (atsitromysiini voi aiheuttaa tuon ajan pidentymistä).

Stressiä tosiaan pitäisi välttää, mutta ihan helppoa se ei ole, kun budjettikin nitisee kaiken hoitoihin liittyvän rahanmenon takia, kaikki kun pitää hoitaa omaan piikkiin yksityisellä puolella. Laskeskelin ihan mielenkiinnosta, minkä verran minulla on tähän asti mennyt rahaa tämän taudin hoitoon ja diagnosoimiseen:

- Alun testit Infectolabilla + näytteenottomaksu n. 350 euroa.
- Muut labrat n. 55 euroa. 
- Antibiootit n. 60 euroa.
- Lääkärikulut matkoineen noin 190 euroa.
- Lisäravinteet noin 260 euroa.
--> Yhteensä noin 915 euroa.

Jatkossa lisäkuluja tulee sitten ainakin kahden viikon välein toteutuvista laboratoriokokeista matkakuluineen (matkustan toiseen kaupunkiin saadakseni mahdollisimman edulliset laboratoriokokeet), Infectolabin testien uusimisesta sekä erinäisistä lääkärimenoista (vastaanottokäynneistä ja puhelinajoista).

Ei tule halvaksi kuitenkaan myöskään maata vuosikausia sohvalla työkyvyttömänä, joten rahat tämänkin kiven kääntämiseen on nyt vain löydettävä. Kaikki eivät niitä rahoja löydä ja jäävät siksi vaille tarvitsemaansa hoitoa. Se on minusta todella surullista ja epäreilua.

torstai 19. helmikuuta 2015

Seitsemänvuotispäivänä

Tänään tulee kuluneeksi tasan seitsemän vuotta siitä, kun minusta tuli virallisesti sairas, potilas. Olinhan jo sitä ennenkin voinut huonosti ja sairastellut, mutta eihän sen pitänyt olla mitään vakavaa - "harmiton virustulehdus", lääkäri arveli. 19.2.2008 kävelin Hyks:n silmäklinikalle vielä terveenä naisena, mutta pois lähdinkin mukanani epäilys vakavasta, invalidisoivasta autoimmuunisairaudesta sekä lähete lisätutkimuksiin. Lisätutkimuksissa autoimmuunisairaushypoteesi saikin sitten rinnalleen aivokasvainepäilyn, ja näiden kahden välillä arvottiin lähes pari vuotta, kunnes aivokasvaimen mahdollisuus saatiin pois suljettua. Siitä lähtien olen pitkään elänyt siinä ajatuksessa, että minulla on jokin neurologinen autoimmuunisairaus, ja hyväksynyt asian. Nyt, sairauteni seitsemänvuotispäivänä, olenkin sitten tilanteessa, jossa tämäkin totuus asettuu kyseenalaiseksi. Entäpä jos sairauteni onkin luonteeltaan krooninen infektio, krooninen Lymen tauti? Mitä tämä tarkoittaa, kaiken kannalta?

Pakka tuntuu olevan taas melko levällään.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

LDN eli matala-annoksinen naltreksoni


Olen jo pitkään toivonut saavani kokeiluun LDN-nimisen lääkkeen ja ilahduin suuresti, kun borrelioosin mahdollisuutta tutkiva lääkärini, kerrottuani hänelle oireistani ja tilanteestani, oma-aloitteisesti ehdotti minulle hoitokokeilua kyseisellä lääkkeellä. Tänään on menossa kokeilun kymmenes päivä ja lääkeannoksen kasvattaminen maksimiinsa on vasta menossa, mutta olen jo tähän mennessä havainnut kohentumista rasituksen siedossa ja siitä palautumisessa! Olisi ihan huikean hienoa saada lopultakin apua näihin pahimmillaan invalidisoiviin, vuosia jatkuneisiin oireisiin.

LDN on lääke, joka on ainakin vielä melko tuntematon suurimmalle osalle lääkäreistä. Naltreksonia suurilla annoksilla on käytetty pitkään päihderiippuvaisten hoidossa ja lääkkeen tämä käyttötapa tunnetaan, mutta kun puhutaan LDN:sta eli matala-annoksisesta naltreksonisesta, puhutaan naltreksonin käytöstä vain 1/10:lla normaaliannoksesta ja käyttötarkoituksena on silloin immuunijärjestelmien häiriöiden, neurologisten sairauksien, kroonisten infektioiden tai jopa syöpien hoito. Hyvä suomenkielinen esittely LDN:sta löytyy tämän linkin takaa ja itsekin käytän tämän postauksen materiaalina kyseisellä sivustolla annettuja tietoja. Sivuston sisällöstä vastaa tietokirjailija ja potilasaktiivi Maija Haavisto.

LDN on siis kokeellinen, mutta tieteelliselle perustalle rakentuva hoito. Taustateoriana on, että sairauksissa, joita LDN:lla hoidetaan, elimistö tuottaa liian vähän tiettyjä opioidipeptidejä, joilla on tärkeä rooli immuunijärjestelmän toiinnassa. Naltreksoni on opioidiantigonisti, joka salpaa elimistön opioidireseptoreita. Koska päiväannos on vain 3-5 mg, salpautuvat reseptorit vain lyhyeksi aikaa, mikä stimuloi elimistöä kehittämään enemmän beetaendorfiineja ja enkefaliineja, joilla on immunomodulaarisia vaikutuksia.

LDN on enemmän tai vähemmän immunostimulantti ja siksi sen soveltuvuus oman sairauteni, jonka laadusta ja etiologiasta ei ole tällä hetkellä varmuutta, hoitoon on herättänyt minussa monia kysymyksiä. Sairauttanihan on tähän asti hoidettu nimenomaan autoimmuunisairautena, immunosuppressanteilla - miten immunostimulantit voisivat silloin sopia minulle? Maija Haavisto kirjoittaa aiheeseen liittyen:

"Takana on kuitenkin rationaalinen teoria, jonka mukaan autoimmuunisairauksissa kyse ei olekaan immuunijärjestelmän liikatoiminnasta kuten aiemmin oletettiin, vaan enemmänkin vajaatoiminnasta. Tätä teoriaa tukevat useat tutkimukset - sekä LDN:n soveltuvuus kyseisten sairauksien hoitoon. Immuunijärjestelmä on myös sen verran monimutkainen, että hoitojen jako tiukasti "immunosuppressantteihin" ja "immunostimulantteihin" ei välttämättä aina päde."

Ja vielä:

"LDN auttaa säätelemään immuunijärjestelmää, mutta sitä voidaan pitää myös immunostimulanttina, koska se stimuloi luontaisten tappajasolujen eli NK-solujen toimintaa. Sen käyttö autoimmuunisairauksissa perustuu teoriaan, että autoimmuunisairaudet eivät johdu immuunijärjestelmän yliaktiivisuudesta vaan aliaktiivisuudesta. Asia ei toki ole aivan näin yksinkertainen, sillä immuunijärjestelmä on äärimmäisen monimutkainen koneisto ja mahdollistaa hyvin moninaiset häiriötilat liika- ja vajaatoiminnan lisäksi. Useat uudehkot tutkimukset kuitenkin tukevat tätä teoriaa autoimmuunisairauksista immuunipuutoksina, kuten myös se, että LDN useimmiten lievittää oireita, eikä johda sairauden pahenemiseen. LDN vaikuttaa olevan erityisen tehokas MS-taudissa, minkä syyksi on ehdotettu sitä, että se vähentää typpioksidisyntetaasin aktiviteettia ja siten peroksinitriitin muodostumista. Peroksinitriitti on yhdistetty myös esimerkiksi krooniseen väsymysoireyhtymään, fibromyalgiaan ja PTSD:hen."

LDN sopii useimmille potilaille, koska sillä on vain vähäisiä sivuvaikutuksia ja koska ainoastaan narkoottisilla kipulääkkeillä on yhteisvaikutuksia sen kanssa. 

Hyvä englanninkielinen tietosivusto LDN:sta löytyy tämän linkin takaa.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Burrascano ja Lyme, osa 5 / Tukihoidot

Burrascano luettelee sääntöjä, joita Lyme-potilaan tulee ehdottomasti noudattaa:

1. Ei tule kerätä univelkaa eikä väsyttää itseään liiaksi.
2. Ei tule nauttia kofeiinia tai muita stimulantteja, jotka voivat vaikuttaa unen syvyyteen tai kestoon tai estää päiväunet.
3. Ei ollenkaan alkoholia!
4. Ei tupakointia.
5. On harrastettava liikuntaa niin pian kuin mahdollista.
6. Ruokavalion tulee sisältää runsaasti hyvälaatuista proteiinia sekä olla runsaskuituinen ja sisältää vain vähän rasvoja ja hiilihydraatteja - nopeat hiilihydraatit eivät ole sallittuja. Sen sijaan suositaan matalan glykeemisen indeksin sisältäviä hiilihydraatteja.
7. Eräitä keskeisiä ravintolisiä on käytettävä.
8. OHJEITA ON NOUDATETTAVA!

Vaaditut lisäravinteet edenneen Lymen taudin hoidossa:

Jotkut kroonisissa sairauksissa kuten Lymessa ja CFS:ssa esiintyvistä myöhäisvaiheen oireista liittyvät solujen vahingoittumiseen sekä tiettyjen keskeisten ravintoaineiden puutoksiin.

Päivittäinen lisäravinneohjelma (tärkeysjärjestyksessä):

1. Probiootit (välttämättömiä oltaessa antibiooteilla).
2. Multivitamiini.
3. CO-Q10. (Paitsi, jos lääkityksenä on atovakiini.)  Parantaa kestävyyttä, sydämen toimintaa, ikenien kuntoa sekä vastustuskykyä infektioille. Suositeltava annos: 300-400 mg per vrk.
4. Alfalipoiinihappo. Helpottaa CO-Q10:n pääsyä mitokondrioihin. 300 mg 2 kertaa päivässä.
5. B-vitamiini. Helpottaa neurologisia oireita. Yksi 50 mg:n b-complex päivässä.
6. Magnesium.
7. EFA. Auttaa väsymykseen, kipuihin, heikkouteen, heikotukseen, pyörrytykseen, muistinogelmiin, keskittymisen ongelmiin ja masennukseen.
8. NT-faktori. Korjaa niitä mitokondriovahinkoja, joiden ajatellaan liittyvän kroonisiin sairauksiin ja niissä ilmeneviin neurologisiin ongelmiin ja väsymykseen. Burrascano näkee nt-faktorin kaikkein potentiaalisimpana yksittäisenä energisyyden lisääjänä.

Vapaaehtoiset lisäravinteet, joista voi olla apua tietyissä tilanteissa:

Neurologisiin oireisiin (päämäärä on kolminainen: täyttää metaboliset tarpeet, täydentää se mikä on ehtynyt sekä suojella neuroneita ja niitä tukevia soluja):

-Asetyyli-L-karnitiini. Otetaan yhdessä SAM-e:n kanssa. Yhdistelmä kohentaa lyhytkestoista muistia, mielialaa ja kognitiivisia toimintoja.
-Metyylikobalamiini (B12).
-Vihreä tee. Kofeiiniton, väh. 4 kuppia päivässä. Antioksidantteja.
-Cordymax. Cordyceps lisää kestävyyttä, auttaa väsymykseen sejä kohentaa keuhkojen ja antioksidanttien toimintaa. Tämä ja vihreä tee ovat keskeisiä ainesosia, jos sairastaa neurodegeneratiivista sairautta.
- Citicoline.

Immuunijärjestelmän tueksi:

-Reishi.
-Transfer factors.

Nivelongelmiin:

-Glukosamiini.
-C-vitamiini.
-Flex cream.

Muita vapaaehtoisia lisäravinteita:

-D-vitamiini.
-Kreatiini.
-Maarianohdake.

Fyysinen harjoittelu: 

Varma syy sille, miksi treenaamisesta on Lymen taudin hoidossa apua, on vielä löytymättä, mutta teorioita on esitetty. Tiedetään, että Bb kuolee altistuessaan suuremmille happipitoisuuksille. Jos harjoitusohjelma voi lisätä kudosten happopitoisuutta ja perfuusiota, niin tämä voi olla selitys sille, miksi harjoittelu auttaa. Bb on myöskin hyvin herkkä lämmölle ja treenaaminen nostaa ruumiin lämpötilaa. Harjoittelussa Bb heikkenee ja näin antibiootit ja potilaan oma elimistö toimivat tehokkaammin. Hyvin suunniteltu harjoitusohjelma myöskin kohentaa T-solujen toimintaa; niiden toiminta lamaantuu 12-24 tuntia harjoituksesta, mutta kohenee sen jälkeen. Vain anaerobinen harjoittelu on sallittua. Ajatuksena on treenata niin, että jokaisen harjoituksen jälkeen on vähintään yksi lepopäivä, jolloin levätään ja nukutaan runsaasti. Harjoittelu voi samalla tasapainottaa myös HPA-akselin toimintaa. Tunnin treeni on suositus. Esimerkiksi kevyillä painoilla tapahtuva, paljon toistoja sisältävä kuntosalitreeni venyttelyineen on hyvä vaihtoehto.

Hiivan liikakasvun hallinta:

Liittyy moniin kroonisiin sairauksiin, myös Lymeen, sekä myös antibioottihoitoihin. Hiivan liikakasvun esto: hyvä suuhygienia, elimistön hyvän bakteerikannan ylläpito, vähähiilihydraattinen ruokavalio. 

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Burrascano ja Lyme, osa 4 / Lymen taudin lisäinfektiot

Lymen taudin lisäinfektiot:

PIROPLASMOOSI (babesioosi).
Nykytiedon valossa on todennäköistä, että punkit kantavat babesian lisäksi monia muitakin piroplasmeja, eikä olemassa ole testejä, jolla taudin aiheuttajan laji saataisiin määriteltyä. Siksi diagnoosi on aina kliininen. Tyypilliset Lymen hoidot eivät tepsi piroplasmoosiin, joten jos potilas on sairas hoidoista huolimatta, on tämä aihe epäillä piroplasmoosia.

On arvioitu, että jopa 66%:lla Lymea sairastavista on serologisia merkkejä babesiasta.

Tyypillisiä oireita: korkea kuume ja vilunväristykset, yöhikoilut, "air hunger", satunnainen yskä, itsepintainen migreenityyppinen päänsärky, tunne tasapainon heittämisestä ilman varsinaista pyörrytystä, enkefalopatia ja fatiikki.

Hoito: atovakoni (Mepron, Malarone) yhdistettynä erytromysiini-tyyppiseen lääkitykseen (azitromysiini, klaritromysiini, telitromysiini). Atovakoni on hinnakas lääke ja monenlaista seurantaa tarvitaan hoidon aikana.

BARTONELLAN TYYPPISET ORGANISMIT.
Indikaattoreita: hankalat keskushermoston oireet, keskushermoston ärtyneisyys: hermostuneisuus, ahdistus, unettomuus, jopa kouristukset. kognitiiviset ongelmat, hämmentyneisyys. Gastriitti, alavatsakivut, kipeät jalkapohjat (etenkin aamuisin), aristavat ihonalaiset kyhmyt raajoissa, punaiset ihottumat. Imusolmukkeet voivat olla suurentuneet ja kurkku voi olla kipeä.

Verikokeet bartonellan diagnosoimiseksi ovat epäsensitiivisiä. Diagnoosi on kliininen. Kognitiivisten ongelmien jatkuminen potilailla, joilta on hoidettu Lymea, voi olla merkki bartonellatyyppisestä infektiosta.

Lääkitys: levofloksasiini. Huom. jotkut antibioottikombinaatiot haittaavat levofloksasiinin toimintaa. Erytromysiini-tyyppisiä lääkkeitä ei tule käyttää. Kefalosporiinit, penisilliinit ja tetrasykliinit ovat ok. Vaihtoehtoja levofloksasiinille: rifampiini, gentamisiini ja ehkä myös streptomysiini. Atovakoni voi viedä levofloksasiinilta tehoa, joten mahdollinen babesia kannattaa hoitaa vasta bartonellan jälkeen.

EHRLICHIA (JA ANAPLASMA).
Doksisykliini, jota yleensä määrätään alkuun tuoreisiin infektioihin, puree myös ehrlichiaan. Leukopenia on yksi indikaattori. Trombosytopenia, kohonneet maksaentsyymit (lähinnä tuoreissa infektioissa). Päänsäryt, myalgiat eli lihassäryt ja jatkuva fatiikki.

Testaaminen on ongelmallista kuten se on babesioosinkin kohdalla.

Doksisykliini on ensisijainen hoito, tarvittaessa rifampiiniin yhdistettynä.

Huomioitava myös DNA-VIRUSTEN (HHV-6, EBV, CMV) mahdollisuus.
Oireet: itsepintainen fatiikki, joka pahenee kuntoillessa.
Kipeä kurkku, lymfadenopatia ja muut virustyyppiset oireilut.
Mahdollisesti kohonneet maksaentsyymit ja matalat valkosolumäärät.
Autonominen dysfunktio. 

(Burrascanon monografia kokonaisuudessaan löytyy täältä.)

Burrascano ja Lyme, osa 3 / Lymen taudin hoito-ohjeet

Burrascano Lymen taudin hoidosta:

Punkin pureman jälkeen Bb jakautuu nopeasti ja edettyään verenkiertoon sitä voidaan löytää keskushermostosta jo 12 tunnin jälkeen. Tämän takia aivan tuoreitakin infektioita tulee hoitaa täydellä annoksella antibiootteja.

Burrascano korostaa: älä ikinä anna steroideja tai muita immunosuppressantteja potilaalle, jonka kohdalla on edes pienikin epäilys siitä, että hän voisi sairastaa Lymen tautia, tai vakavia, pysyviä vaurioita voi syntyä, etenkin jos immunosuppressantteja annetaan yhtään pidempiä aikoja. Jos immunosuppressiivinen hoito on aivan välttämätön, niin pätevä antibioottihoito tulisi aloittaa vähintään 48 tuntia immunosuppressantteja ennen.

Yhdistelmähoito:

Kroonisen Lymen hoito vaatii yleensä antibioottien kombinaatioiden käyttöä. Tähän on neljä syytä:
1. Bb:a voi esiintyä sekä neste- että kudososiossa, eikä mikään Bb:n hoidossa nykyään käytettävä antibiootti ole tehokas molemmissa niistä. Looginen yhdistelmä on esim. azitromysiinin ja penisilliinin yhdistelmä.
2. Bb voi tunkeutua soluihin ja pysytellä niissä ja väistää solun ulkoisten agenttien vaikutuksia. Tyypilliset kombinaatiot sisältävät solun ulkoisen antibiootin sekä solun sisäisen agentin.
3. Bb esiintyy todennäköisesti kolmessa eri muodossa: spirokeettana, sferoplastina (tai l-muotona) sekä kystisenä muotona. L-muodot ja kystiset muodot eivät omaa soluseinää ja siten beetalaktaamiantibiootit eivät vaikuta niihin. Sferoplastit näyttävät olevan herkistyneitä tetrasykliineille ja kehittyneille erytromysiini-johdannaisille. Ilmeisesti Bb osaa muuttaa muotoaan kaikkiin näihin kolmeen muotoon infektion aikana. Tämän vuoksi voi olla tarpeen kierrättää eri luokkiin kuuluvia antibiootteja ja/tai määrätä erilaisten agenttien yhdistelmä.
4. Vihamieliseen, ravinneköyhään ympäristöön ja antibioottien pommittamaksi joutuessaan Bb voi muuttua spirokeetasta kystiseen muotoon. Kystinen muoto horrostelee, kunnes olosuhteet muuttuvat sen kasvulle otollisiksi ja Bb voi palata spirokeetaksi. Lymeen tyypillisesti määrätyt antibiootit eivät tapa kystisiä muotoja. On näyttöä siitä, että metronidatsoli ja tinidatsoli tehoavat niihin.

Borrelia-neurotoksiinit:

On viitteitä siitä, että borreliabakteerit tuottavat neurotoksiineja. Ne voivat aiheuttaa monia enkefalopatian oireita sekä inflammatorisia reaktioita, jotka esiintyvät viruksen kaltaisena oireiluna Lymen myöhäisessä vaiheessa. Ne voivat häiritä myös hormonitoimintaa blokkaamalla hormonien reseptoreita. Neurotoksiinien olemassaoloa, laatua ja määriä ei nykymenetelmin voida suoraan todeta, mutta epäsuoremmin asiaa voidaan tutkia tutkimalla sytokiiniaktivaatiota ja hormoniresistenssiä. VCS-testistä (A Visual Contrast Sensitivity Test) voi olla apua dokumentoidessa neurotoksiinien keskushermostovaikutuksia. Testi löytyy Internetistä.

Mitä pidempään ihminen sairastaa Lymea, sen enemmän neurotoksiineja elimistöstä todennäköisesti löytyy. Ne luultavasti varastoituvat rasvakudokseen ja pysyvät siellä pitkään. Tämä saattaa liittyä enterohepaattiseen kiertoon, missä toksiini erittyy sapen kautta suolikanavaan, mutta sitten imeytyykin suolikanavasta takaisin verenkiertoon.

Kaksi lääkeainetta, jotka sitovat toksiineja, ovat kolestyramiini resiini ja Welchol-pillerit. Suolikanavassa olevat neurotoksiinit sitoutuvat resiiniin ja poistuvat elimistöstä. Kolmen viikon sisällä olo yleensä paranee. Nämä lääkkeet voivat sitoa myös monia lääkkeitä ja vitamiinivalmisteita, joten ne tulee ottaa puolta tuntia ennen tai kaksi tuntia jälkeen näiden lääkkeiden ottamisen.

Lymen borrelioosin hoito:

Yleisiä ohjeita ei voida antaa, hoito on aina suunniteltava potilaan yksilöllisen tilanteen mukaan.

Antibiootit:

TETRASYKLIINIT. Esim. doksisykliini ja minosykliini. Tehokkaita, mutta vain suurina annoksina, ja suuret annokset (300-600mg/vrk doksisykliiniä) ovat usein huonosti siedettyjä. Korkeat, hetkittäiset lääkeainepitoisuudet veressä ja kudoksissa ovat tehokkaampia kuin jatkuvasti tasainen, matalampi lääkeainepitoisuus. Suonensisäinen lääkitys (400mg/vrk) on aina tehokkaampaa kuin tablettimuotoisena otettu lääke.

PENISILLIINIT. Tavoitteena mahdollisimman tasainen lääkeainepitoisuus veressä ja kudoksissa, koska penisilliinit tappavat bakteereita hitaasti. Toimivia yhdistelmiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat amoksisilliini + probenesidi sekä amoksisilliini + klavulanaatti. Myös bentsatiini penisilliini -injektio on hyvä vaihtoehto,

KEFALOSPORIINIT. Nimenomaan kolmannen sukupolven, ei vanhemmat, kefalosporiinit ovat tehokkaita. Hyvä vaihtoehto, jos tetrasykliinit ja penisilliinit eivät auta. Tavoitteena korkeat, jatkuvat lääkeainepitoisuudet veressä ja kudoksissa. Kefalosporiineilla voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, mm, suolisto-ongelmat ja sappirakon tulehdukset, mutta haittavaikutuksia voidaan vähentää antamalla lääkettä ns. pulssihoitona.

ERYTROMYSIINIT. Esim. azitromysiini ja klaritromysiini. Eivät ole monoterapiana tehokkaita. Yhdistettynä esim. hydroklorokiiniin tai amantadiiniin azitromysiini voi toimia tehokkaammin. Suonensisäisesti annosteltuna azitromysiini on tehokasta, mutta myös herxit ovat silloin voimakkaita. Telitromysiini on tämän lääkeryhmän lääkkeistä tehokkain. Se toimii monoterapiana eikä sillä ole vakavia suolistovaikutuksia. Muita sivuvaikutuksia sekä yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, jotka tulee ottaa huomioon lääkityksen suunnittelussa, kuitenkin on.

METRONIDATSOLI. (Flagyl.) Tehoaa, toisin kuin muut lääkkeet, Bb:n kystisiin muotoihin. Trendinä on nyt hoitaa kroonista, hankalasti hoidettavaa Lymea metronidatsolin sekä yhden tai kahden muun antibiootin yhdistelmällä, sillä ajatuksella, että lääkitys tehoaa kaikkiin Bb:n muotoihin. Tetrasykliinit saattavat estää Flagylin vaikutuksia, joten sitä ei kannata ottaa yhdistelmään mukaan. Joidenkin lääkäreiden mielestä tinidatsoli on yhtä tehokas, mutta vähemmän sivuvaikutuksia omaava vaihtoehto Flagylille, mutta näyttö väitteelle puuttuu vielä. Flagylin sivuvaikutuksia ovat mm. hiivan liikakasvu, hermoston ärsyyntyminen ja vahvat herxit. Alkoholin kanssa nautittuna sillä on antabusvaikutus, joten alkoholia ei saa käyttää yhtään Flagyl-kuurin aikana.

RIFAMPISIINI. Voi olla tehokas bartonellan, ehrlichian, mykoplasman ja borrelian hoidossa. Vaatii jatkuvaa veri- ja maksa-arvojen monitorointia.

BENTSATIINI-PENISILLIINI. Toimii injektiona tai suonensisäisesti otettuna. Hyvä, turvallinen ja edullinen lääke.

KEFTRIAKSONIHOITO. Vaihtoehtona silloin, kun muu ei auta ja infektio jyllää muista hoidoista huolimatta. Korkeilla annoksilla, pulssihoitona.

Hoidon kulku:

Varhaisen Lymen hoito kestää yleensä 4-6 viikkoa ja myöhäisvaiheen Lyme vaatii vähintään 4-6 kuukauden jatkuvan hoidon. Jotkut joutuvat jäämään jatkuvalle ylläpitohoidolle voidakseen hyvin.

Useita päiviä sopivan antibioottihoidon aloittamisen jälkeen oireet usein roihahtavat (Jarisch Herxheimer -tyyppinen reaktio). Siinä, että antibiootit alkavat tappaa bakteereita, kestää 48-72 tuntia, ja tämän takia herxit tulevat viivästyneinä.

Oireet roihahtavat sykleissä neljän viikon välein. Tämän ajatellaan heijastavan organismin solusykliä, kasvuvaiheen tapahtuessa kerran kuussa. Antibiootit tappavat bakteereja vain niiden ollessa kasvuvaiheessa, joten hoidon tulee kattaa vähintään yksi kasvusykli. Täten minimihoitoaika on neljä viikkoa. Jos antibiootit toimivat, oireiden leimahtamiset vähentyvät ajan myötä vakavuudeltaan ja kestoltaan. Se, että oireita tulee neljän viikon välein, on syy jatkaa antibiootteja. Niiden sammuttua antibiootit voidaan lopettaa.

Huonoin olo tulee yleensä hoidon neljännellä viikolla. Mitä vahvemmat oireet, sen suurempi bakteerilasti elimistössä on ja sitä sairaampi potilas on. Etenkin suonensisäisissä antibioottihoidossa reaktiot voivat olla hyvin vahvoja ja niihin voi liittyä leukopeniaa ja maksa-arvojen nousua. Tällöin on vähennettävä hetkeksi lääkeannosta tai tauotettava hoito ja jatkettava sitten pienemmällä annoksella. Jos hoito joudutaan toistuvasti keskeyttämään, on mietittävä myös lisäinfektioiden ja muiden diagnoosien mahdollisuutta.

On kolme asiaa, jotka ennunstavat hoidon epäonnistumista riippumatta siitä, mitä hoitoprotokollaa noudatetaan: hoitosuunnitelman noudattamattomuus, alkoholinkäyttö ja univaje. Päiväunia pitää nukkua!

On tärkeää pitää päivittäistä oirepäiväkirjaa, jotta saadaan dokumentoitua neljän viikon sykli, arvioitua hoidon tehokkuus ja määriteltyä hoidon loppumiskohta. 

Ohje kroonista Lymen tautia sairastavan potilaan hoidolle - potilaalle, joka on sairastanut yli vuoden tai jota on hoidettu aiemmin steroideilla tai jolla on muuten heikentynyt immuniteetti:
1) Aikuiset ja raskaana olevat naiset: I.V. hoito, joka kestää vähintään 14 viikkoa, sen jälkeen vaihto oraaliseen lääkitykseen, jos se tehoaa. Yhdistelmähoito vähintään kahdella erilaisella antibiootilla tarvitaan yleensä aina.
2) Lapset: I.V. hoito, joka kestää vähintään 6 viikkoa, sen jälkeen vaihto suun kautta otettaviin antibiootteihin. Yhdistelmähoito vaaditaan yleensä.

Jotta hoito voisi olla tehokasta, on antibioottien lisäksi huomioitava muutkin hoidon osa-alueet: kuntoutus- ja harjoitteluohjelma, ravintolisät, riittävä lepo, matalahiilihydraattinen, runsaskuituinen ruokavalio, huomio ruoka-aineyliherkkyyksiin, stressin välttäminen, kofeiinista ja alkoholista pidättäytyminen. Eikä immunosuppressantteja tule missään nimessä, missään muodossa käyttää!

Jos olo ei parane, vaikka hoitosuunnitelmaan noudatetaan, täytyy selitystä oireille etsiä myös muualta - esimerkiksi aivolisäkkeen mahdollisista toimintahäiriöistä. Jatkuva väsymys, rajallinen kestävyys, hypotensio ja libidon heikkeneminen viittaavat aivolisäkkeen ongelmien suuntaan. Myös liian suuret raskasmetallipitoisuudet elimistössä voivat olla oireiden takana. Tätä kannattaa epäillä, jos potilaalla on heikko immuniteetti ja jatkuvia neuropatian merkkejä ja oireita.

Indikaattoreita suonensisäisen antibioottihoidon aloittamiseksi:
-Sairauden kesto yli vuosi.
-Aiempi immunosuppressiivinen hoito Bb-infektion aikana.
-Merkittävät neurologiset oireet.
-Aktiivinen, levinnyt synoviitti.
-Kohonnut proteiinipitoisuus tai solujen määrä likvornesteessä.

Burrascano ja Lyme, osa 2 / Lymen borrelioosin diagnosoimisesta

Burrascano Lymen borrelioosin diagnosoimisesta: 

Lymen borrelioosi (LB) diagnosoidaan kliinisesti, koska ainakaan tällä hetkellä ei ole olemassa yhtään sellaista testiä, jolla voitaisiin sataprosenttisella varmuudella diagnosoida tai poissulkea tämä tauti. Taudin kliininen kokonaiskuva ratkaisee. Työskennellään myös poissulkemalla muita mahdollisia oireiden aiheuttajia.

Diagnosoidessa huomio kiinnitetään punkkialtistukseen, ihottumiin (myös epätyypillisiin), aiemmin oireettoman yksilön tyypillisiksi kehittyneisiin oireisiin sekä testituloksiin. Toinen hyvin tärkeä tekijä on reaktio hoitoihin - esiintyykö Jarisch Herxheimer -tyyppisiä reaktioita, klassista neljän viikon sykliä oireiden esiintymisessä ja hiipumisessa sekä tilan paranemista hoidon edistyessä.

Erythema migrans (EM) eli punkin puremasta seuraava rengasihottuma on diagnostinen, mutta se esiintyy alle puolilla punkin puremaksi tulleilla. Jos havaitaan EM, hoito tulee aloittaa välittömästi, eikä odotella serologisten testitulosten valmistumista, koska niiden valmistuminen kestää useita viikkoja ja mahdollisuudet infektion täydelliseen hoitamiseen heikkenevät ajan kuluessa.

Kroonisen taudin diagnosointi:
Ollessaan reaktiivisia serologiat indikoivat ainoastaan altistumista eivätkä suoraan kerro sitä, ovatko spirokeetat sillä hetkellä läsnä. Ajatus kaksivaiheisesta testaamisesta, jossa käytetään ensin ELISA-testejä, minkä jälkeen tehdään, jos tulokset ovat positiivisia, tulokset vahvistava western blot -testaus, on epälooginen tämän sairauden kohdalla. ELISA ei ole tarpeeksi sensitiivinen toimiakseen seulontatyökaluna, ja monilla Lyme-potilailla ELISAn tulos on negatiivinen, diagnostisten western blotien esiintyessä.

Muita testivaihtoehtoja ovat mm. PCR ja antigen capture (?), mutta nämäkin ovat melko epäluotettavia. Burrascano ei rutiinisti suosittele selkäydinpunktiota, koska negatiivinen tulos siinä ei poissulje Lymea. Vasta-aineita Bb:lle tavataan enimmäkseen Lymen meningiitissä ja niitä löydetään harvoin ei-meinigiittisessä keskushermoston infektiossa. Jopa meningiittitapauksissa vasta-aineita tavataan vain alle 13%:lla kroonisista Lyme-potilaista! Selkäydinpunktio on suositeltava vain, jos potilaalla on etiologialtaan epäselviä neurologisia tautimanifestaatioita ja jos potilas on seronegatiivinen, tai jos oireita on vielä hoidon jälkeenkin. Tarkoituksena on poissulkea muut taudin aiheuttajat sekä etsiä Lymeen sopivia ominaisuuksia selkäydinnesteestä. Tärkeää on etsiä kohonneita proteiini- ja valkosolutasoja, koska niiden läsnäolo indikoi tarvetta aggressiivisemmalle hoidolle. Samoin likvornesteen paine voi Lymessa olla kohonnut.

Burrascano suosittelee koepalan ottamista kaikista selittämättömistä ihovaurioista ja ihottumista, kiinnittäen huomio mahdollisten spirokeettojen etsimiseen.

CD-57 testi:
Krooniset LB-infektiot tukahduttavat immuunijärjestelmää ja voivat vähentää CD-57 tappajasolujen määrää. Cd-57 -solujen määrä on indikaattori, jonka perusteella voidaan tehdä päätelmiä siitä, kuinka aktiivinen Lyme-infektio on ja kuinka todennäköinen relapsi on hoidon päätyttyä. Tämän hetken (kitjoitettu v. 2008) näyttää siltä, että vain borrelia laskee CD-57 -solujen määrää. Jos CD-57 on hyvällä tasolla ja ihminen on sairas, on oireiden aiheuttajana todennäköisesti jokin muu kuin Lyme, esim. lisäinfektio.

Hoidon edistyessä CD-57 -arvo ei nouse progressiivisesti, vaan pysyy matalana siihen asti, kunnes infektio on saatu hallintaan, ja pomppaa sitten vasta ylöspäin. Jos se ei ole viitteissä antibioottihoidon päättyessä, relapsi on hyvin todennäköinen. 

(Burrascanon monografia, jota tässä referoin, löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa. Referaatin ensimmäinen osa löytyy täältä.)

perjantai 6. helmikuuta 2015

Burrascano Lymen taudista, osa 1

Sain ensi maanantaille ajan lääkärille, jonka pitäisi osata tulkita Infectolabin testituloksia sekä auttaa taudin diagnosoinnissa ja hoidossa eteenpäin. Ihan mahtavaa, että pääsen asiassa näin pian eteenpäin! Puhuin Infectolabin testituloksista myös julkisen puolen sisätautilääkärini kanssa. Hän ei osannut tietenkään tuloksia tulkita eikä ollut tietoinen siitä, mitä Saksan-testeillä oikeastaan edes tutkitaan, mutta koska hän on yli neljän vuoden ajan seurannut kamppailuani diagnoosista ja voinnin paranemisesta, ollen kyvytön ratkaisemaan tätä mysteeriä, ymmärsi hän oikein hyvin tarpeeni lähteä kääntämään vielä tämäkin kivi. Hän oli myös sitä mieltä, että immunosuppressiiviset lääkitykseni tuskin ovat matalan CD57+NK -arvoni taustalla.

Yritän nyt ennen maanantaista lääkärireissuani tehdä vähän "läksyjä" eli perehtyä siihen, mikä krooninen borrelioosi oikeastaan edes on ja miten sitä diagnosoidaan ja hoidetaan. Tiedän sitten kysyä lääkäriltäni oikeita kysymyksiä. Sain eräässä borrelioosiryhmässä vinkin lähteä aiheeseen tutustumisessa liikkeelle borrelioosipotilaiden "raamatusta" eli Joseph J. Burrascano Jr.:n Advanced Topics in Lyme Disease -julkaisusta ja sitäpä olen tässä nyt lueskellut. Sisäistän ja muistan lukemiani asioita parhaiten tekemällä niistä muistiinpanoja, joten kirjaan tässä ja seuraavissa postauksissa ylös Burrascanon pointteja sitä mukaa kun luen tekstiä eteenpäin.

///

Lymen perinteinen määritelmä kuuluu: Lyme on Borrelia burgdorferi -spirokeetan aiheuttama infektiosairaus. Burrascano kuitenkin huomauttaa, että kliinisesti tämä sairaus on usein paljon laaja-alaisempi kuin mitä määritelmä antaa ymmärtää, etenkin levinneessä ja kroonisessa muodossaan. Burrascano itse ajattelee Lymea sairautena, joka johtuu infektioituneen punkin puremasta. B. burgdorferin lisäksi puremasta voi aiheutua monia lisäinfektioita. Muita tällaiseen tilanteeseen liittyviä mahdollisia ongelmia ovat ainakin immuunijärjestelmän toiminnan häiriöt, opportunistiset infektiot, biologiset toksiinit sekä aineenvaihdunnalliset ja hormonaaliset epätasapainotilat. Burrascano puhuu Lymen borrelioosista (LB) viitatessaan Bb:n aiheuttamaan infektioon, ja Lymestä tai Lymen taudista viitatessaan taudin laajempaan määritelmään.

Minua kiinnostaa tässä erityisesti krooninen Lymen tauti. Burrascano luettelee tälle tautimuodolle kolme diagnostista kriteeriä:

1. Sairaus on kestänyt ainakin vuoden (ts. immuunijärjestelmän romahdus on ollut kliinisesti merkittävällä tasolla ainakin vuoden).
2. Potilaalla on jatkuvia, merkittäviä neurologisia ongelmia (kuten enkefaliitti/enkefalopatia, meningiitti jne.) tai aktiivisia niveliin liittyviä ongelmia (aktiivinen synoviitti eli niveltulehdus). 
3. Potilaalla on edelleen Bb:n aiheuttama aktiivinen infektio, huolimatta aiemmasta antibioottihoidosta (jos sellainen on annettu).

Krooninen Lyme siis eroaa varhaisen vaiheen Lymesta radikaalisti siinä, että siihen liittyy immuunijärjestelmän toiminnan estyminen: Bb sekä estää että tappaa B- ja T-soluja ja vähentää CD57-tappajasolujen määrää. Seurauksena tästä, Bb voi hyvin ja kukoistaa ja lisäinfektiot pääsevät jylläämään. Taudin varhaisessa vaiheessa, kun immuunijärjestelmä ei ole vielä pahoin vaurioitunut, elimistön on mahdollista taistella vielä punkin kantamia patogeeneja vastaan ja eliminoida ne, mutta kroonisesti sairailla elimistön omat puolustusmekanismit ovat lamaantuneet eikä tämä enää onnistu. Lisäksi jos elimistössä on olemassa latentteja viruksia, kuten vaikkapa herpesvirus, voivat nekin uudelleenaktivoitua, tuoden oman lisänsä taudinkuvaan.

Mitä Lymen testaamiseen tulee, serologiset testit voivat tulla vähemmän sensitiivisiksi infektioiden edetessä - juurikin siksi, että immuuniresponssit, joille nämä testit perustuvat, heikentyvät. Lisäksi muodostuu immuunikomplekseja, jotka vangitsevat Bb-vasta-aineet, eivätkä serologiset testit tavoita näitä kompleksoituja vasta-aineita. Seronegatiivisista potilaista 36% muuttuu seropositiivisiksi antibioottihoidon ja toipumisen alettua. Vasta-ainetitterikin voi nousta, ja western blotin siteiden määrä voi lisääntyä.

Kliinisen sairauden vakavuus liittyy suoraan punkin puremassa saatuun spirokeettojen määrään, infektion kestoon sekä mahdollisten lisäinfektioiden esiintymiseen. Hoidon kesto ja intensiteetti riippuu tästä kokonaisuudesta. Sairauden vakavuuteen vaikuttavat myös muut immuunipuolustusta heikentävät tekijät - rankka stressi, immunosuppressiiviset lääkkeet sekä muut sairaudet. Tästä johtuen immunosuppressiiviset lääkitykset ovat ehdottomasti vasta-aiheisia Lymen taudin ollessa kyseessä! 

Pyrittäessä palauttamaan Lymen tautiin sairastuneen terveys, on hoidon kohdistuttava kaikille taudin osa-alueille!

Valtaosalla kroonista Lymea sairastavista tauti iskee hermostoon. Tästä johtuen usein myös hypotalamus-aivolisäke-akseli vaurioituu. Aivolisäkkeen toiminnan häiriöiden korjaaminen johtaa energisyyden, kestävyyden ja libidon lisääntymiseen sekä jatkuvan hypotension eli matalan verenpaineen korjaantumiseen. Osalla Lyme-potilaista infektioiden hoitaminen johtaa hormonaalisten epätasapainotilojen korjaantumiseen ja siihen, että hormonikorvaushoidoista voidaan luopua.

Lyme-potilailla esiintyy ainakin seuraavia lisäinfektioita: babesia, bartonella, ehrlichia, anaplasma, mykoplasma sekä erilaiset virukset.

Burrascano painottaa, että kaikki punkkiperäisiin infektioihin liittyvät diagnoosit ovat kliinisiä.

Pitkään sairastuneilla esiintyy usein myös seuraavia ongelmia, jotka pitäisi huomioida ja hoitaa:

-B12-vitamiinipuutos
-Magnesiumin puutos
-Epätasapainotilat aivolisäkkeen tuottamissa hormoneissa
-Inflammatorisen kaskadin aktivoituminen, jota solujen hormonireseptorien blokkautuminen implikoi. Esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi insuliiniresistenssi sekä kliininen hypotyroidismi, joka johtuu reseptorien tukkeutumisesta ja esiintyy huolimatta normaaleista seerumin hormonitasoista. Jos löytyy hypotyreoosi, sitä hoidetaan yleensä sekä T4- että T3-hormonilla.
-Hermostollisesti välittynyt hypotensio (NMH), jonka oireita ovat mm. sydämentykytykset, huimaus, tärinä, huono lämmön sieto, pyörryttävä olo, sekavuus sekä välttämätön tarve istuutua tai käydä makuulle. Jos NMH on kyseessä, lisää sen hoito kestävyyttä sekä vähentää väsymystä, sydämentykytystä ja huimauksen tunnetta, NMH todetaan tilt table testing -menetelmällä. Hoitona ongelmaan on veren tilavuuden laajentaminen (natrium, runsas nesteen kulutus, Florinef ja kalium). Tarvittaessa voidaan käyttää myös beetasalpaajia. Pidemmän ajan ratkaisu ongelmaan on sopivien hormonitasojen palauttaminen sekä Lymen hoitaminen.
-Aivojen SPECT-kuvantaminen. SPECT kuvaa rakenteiden sijaan toimintaa. Patologiset muutokset ovat tyypillisiä Lyme-potilailla. Esimerkiksi globaali hypoperfuusio eli riittämätön veren virtaus aivoissa on tavallista. Sitä voidaan hoitaa vasodilaattoreilla eli verisuonia laajentavilla lääkkeillä, jotka voivat tuoda helpotuksen joihinkin kognitiivisiin oireisiin. Hoitoon voi kuulua esimerkiksi asetazolamidia, serotoniiniantagonisteja ja myös Ginkgo bilobaa (farmaseuttista laatua olevaa). 

torstai 29. tammikuuta 2015

Mysteeri alkaa ratketa?


Kroonisen borrelioosin mahdollisuus oli jäänyt askarruttamaan mieltäni siinä määrin, että tein pitkän pähkäilyn jälkeen päätöksen tilata testit saksalaiselta borrelioosia tutkivalta laboratoriolta (Infectolab). Suomalaisissa testeissä borrelioosia ei ole löytynyt, mutta kliininen oirekuvani sopii borrelioosiksi ja suomalaisia testejä on kritisoitu niiden riittämättömyydestä ja suppeudesta niin laajalti, että pidin tärkeänä lähteä kääntämään vielä tämäkin kivi.

Tyhjät putket saapuivat DHL:n toimittamana minulle kotiin juuri ennen joulua, mutta pitkien pyhien takia jouduin siirtämään näytteenottoa loppiaisen jälkeiselle keskiviikolle varmistaakseni näytteiden turvallisen ja nopean kuljetuksen Saksaan tutkittavaksi. Näytteenotto onnistui 17 euron näytteenottomaksua vastaan paikallisessa yksityisessä laboratoriossa, minkä jälkeen DHL:n kuriiri nouti täytetyt putket minulta kotoa lähettääkseen ne matkalle kohti Saksaa.

Borrelioosia tutkivia testejä on useita, mutta niiden hintavuuden takia teetin niistä ainakin näin alkuun vain kaksi keskeisintä, Borrelia Elispot-LTT:n sekä CD57+Cells -testin. Matala CD57-arvo viittaa yleensä vahvasti borrelioosin suuntaan, ja jos sellainen arvo testeissä paljastuu, on se syy lähteä teettämään lisätestejä.

Ja miltäs ne testitulokset sitten saavuttuaan näyttivätkään:


CD57+NK -arvoni on hyvin matala, 20 - viite on 130-360! Mikä tämä tilanteen aiheuttaa, on yhä arvoitus, mutta borrelioosi on yksi hyvin potentiaalinen syy siihen. Toki olen syönyt pitkiä aikoja kortisonia ja solunsalpaajia, mutta olen lopettanut viimeisetkin niistä jo aikaa sitten ja eivät kai ne laskisi tappajasolumäärää noin paljon?

Projektin seuraava vaihe onkin sitten löytää lääkäri, joka tietää, miten tästä edetään. Näitä lääkäreitä on vähän ja hoitojonot ovat pitkiä. Ahdistaa ja pelottaa. Toisaalta olen iloinen ja helpottunut siitä, että seitsemän vuoden ajan ratkaisuaan hakenut mysteeri alkaa nyt lopultakin ehkä ratketa. Kun tiedetään, mikä ongelmat aiheuttaa, päästään hoitamaan oireiden lisäksi myös syitä. Kun päästään hoitamaan syitä, ollaan jo tiellä kohti parempaa terveyttä.