sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Burrascano ja Lyme, osa 2 / Lymen borrelioosin diagnosoimisesta

Burrascano Lymen borrelioosin diagnosoimisesta: 

Lymen borrelioosi (LB) diagnosoidaan kliinisesti, koska ainakaan tällä hetkellä ei ole olemassa yhtään sellaista testiä, jolla voitaisiin sataprosenttisella varmuudella diagnosoida tai poissulkea tämä tauti. Taudin kliininen kokonaiskuva ratkaisee. Työskennellään myös poissulkemalla muita mahdollisia oireiden aiheuttajia.

Diagnosoidessa huomio kiinnitetään punkkialtistukseen, ihottumiin (myös epätyypillisiin), aiemmin oireettoman yksilön tyypillisiksi kehittyneisiin oireisiin sekä testituloksiin. Toinen hyvin tärkeä tekijä on reaktio hoitoihin - esiintyykö Jarisch Herxheimer -tyyppisiä reaktioita, klassista neljän viikon sykliä oireiden esiintymisessä ja hiipumisessa sekä tilan paranemista hoidon edistyessä.

Erythema migrans (EM) eli punkin puremasta seuraava rengasihottuma on diagnostinen, mutta se esiintyy alle puolilla punkin puremaksi tulleilla. Jos havaitaan EM, hoito tulee aloittaa välittömästi, eikä odotella serologisten testitulosten valmistumista, koska niiden valmistuminen kestää useita viikkoja ja mahdollisuudet infektion täydelliseen hoitamiseen heikkenevät ajan kuluessa.

Kroonisen taudin diagnosointi:
Ollessaan reaktiivisia serologiat indikoivat ainoastaan altistumista eivätkä suoraan kerro sitä, ovatko spirokeetat sillä hetkellä läsnä. Ajatus kaksivaiheisesta testaamisesta, jossa käytetään ensin ELISA-testejä, minkä jälkeen tehdään, jos tulokset ovat positiivisia, tulokset vahvistava western blot -testaus, on epälooginen tämän sairauden kohdalla. ELISA ei ole tarpeeksi sensitiivinen toimiakseen seulontatyökaluna, ja monilla Lyme-potilailla ELISAn tulos on negatiivinen, diagnostisten western blotien esiintyessä.

Muita testivaihtoehtoja ovat mm. PCR ja antigen capture (?), mutta nämäkin ovat melko epäluotettavia. Burrascano ei rutiinisti suosittele selkäydinpunktiota, koska negatiivinen tulos siinä ei poissulje Lymea. Vasta-aineita Bb:lle tavataan enimmäkseen Lymen meningiitissä ja niitä löydetään harvoin ei-meinigiittisessä keskushermoston infektiossa. Jopa meningiittitapauksissa vasta-aineita tavataan vain alle 13%:lla kroonisista Lyme-potilaista! Selkäydinpunktio on suositeltava vain, jos potilaalla on etiologialtaan epäselviä neurologisia tautimanifestaatioita ja jos potilas on seronegatiivinen, tai jos oireita on vielä hoidon jälkeenkin. Tarkoituksena on poissulkea muut taudin aiheuttajat sekä etsiä Lymeen sopivia ominaisuuksia selkäydinnesteestä. Tärkeää on etsiä kohonneita proteiini- ja valkosolutasoja, koska niiden läsnäolo indikoi tarvetta aggressiivisemmalle hoidolle. Samoin likvornesteen paine voi Lymessa olla kohonnut.

Burrascano suosittelee koepalan ottamista kaikista selittämättömistä ihovaurioista ja ihottumista, kiinnittäen huomio mahdollisten spirokeettojen etsimiseen.

CD-57 testi:
Krooniset LB-infektiot tukahduttavat immuunijärjestelmää ja voivat vähentää CD-57 tappajasolujen määrää. Cd-57 -solujen määrä on indikaattori, jonka perusteella voidaan tehdä päätelmiä siitä, kuinka aktiivinen Lyme-infektio on ja kuinka todennäköinen relapsi on hoidon päätyttyä. Tämän hetken (kitjoitettu v. 2008) näyttää siltä, että vain borrelia laskee CD-57 -solujen määrää. Jos CD-57 on hyvällä tasolla ja ihminen on sairas, on oireiden aiheuttajana todennäköisesti jokin muu kuin Lyme, esim. lisäinfektio.

Hoidon edistyessä CD-57 -arvo ei nouse progressiivisesti, vaan pysyy matalana siihen asti, kunnes infektio on saatu hallintaan, ja pomppaa sitten vasta ylöspäin. Jos se ei ole viitteissä antibioottihoidon päättyessä, relapsi on hyvin todennäköinen. 

(Burrascanon monografia, jota tässä referoin, löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa. Referaatin ensimmäinen osa löytyy täältä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti